Hoi taas!
Pääisäislomat on lomailtu ja huomenna on pitkästä aikaa koulua! Muistankohan enää edes missä se on... Ensi viikolla alkavasta toukokuusta voi tulla oikeasti rankka kun vertailuna ovat maalis- ja toukokuu, joiden aikana kävin koulussa ehkä kymmenen kertaa. Meille saattaa tulla jopa läksyjä! Apua! Onneksi heti lauantaina on "luokkaretki" Innsbruckiin.
Viimeinen hissiosuus, toivottavasti kuljettaja ei eksu matkalla
Palatakseni vielä meidän viikon takaiseen kiertoajeluun tässä tulee liuta kuvia Sveitsistä. Meillä oli yksi kokonainen lauantai aikaa kierrellä missä vaan, sunnuntaina olisi taas ajelupäivä. Hotellilla oli aika kiva valikoima matkailulehtiä ja -esitteitä tarjolla (+ wifi!), joten saapumisiltana käytettiin jonkin verran aikaa sopivan tekemisen kartoittamiseen. Haluttiin päästä vuorille, huipulle asti! Katsottiin muutama sopivan korkea huippuvaihtoehto ja koitettiin googlailla kaapelihissien aukiolo aikoja.
Me jouduttiin muuten pari viikkoa enen reissuun lähtöä vaihtamaan Sveitsin hotellia, koska oltiin varattu huone majoitusliikkeestä, joka sijaitsee kahden hissilinjan päässä vuoren rinteellä, eikä se olisi vielä toukokuun puolessa välissä ollut auki. (Se hotelli siis.) Hämmentyneenä ihmettelin, miten jokin majoitusliike tai kylä "ei ole auki" ja toiseksi, miten internetin tekniikka on antanut kuitenkin tehdä varauksen sinne. Kyseinen hotelli olisi ollut Mürrenissä, joka nähtiin vilaukselta siinä kaapelihissin kyydissä, ja olen nyt kyllä ihan iloinen, että päädyttiin kuitenkin Wilderswiliin. Siinä vuoristokylässä ei nimittäin ole autoja tai parkkipaikkoja ja joka kerran kun haluaa mennä ylös vuorelle joutuu maksamaan hissin käytöstä.
Schilthornilla kuvattu leffa
Päästiin kokeilemaan helikopteria!
Aamupalan jälkeen startattiin siis Wilderswilin kylästä ja hurautettiin Schilthorn-vuoren juurelle. Matkan varrella oli opaskylttejä, joissa oli punaisin ja vihrein laatoin kerrottu, mitkä turistikohteet ovat auki. Parhaaksi onneksi Schilthornin kohdalla näkyi vihreää, joten oletettavasti kaikki huipulle vievät hissit olisivat auki. Jes!
Laitettiin auto parkkiin ja maksettiin iso raha siitä, että saatiin hisseillä ylös melkein 3000 metriin. Saatiin vielä joku alennushinta (enkä vaan tiedä miksi, koska koitin kysyä, mutta kassatäti höpisi jotain laskettelijoiden hissilipuista. Eikä meillä ollut mitään urheiluun viittaavaakaan varustusta) ja silti lippu maksoi yli 70 frangia. Normi hinta huipulle kohoamiseen on lähempänä 100 frangia, ja mietittiinkin aluksi, ettei me kyllä niin paljoa makseta siitä, että nähdään pilviä. (Oli tosi utuinen päivä.) Kassa tosiaan ymmärsi meidän pohdinnat ja sanoi, että päästään reilulla seitsemälläkympillä huipulle, ja sovittiin sen olevan kohtuullinen hinta. Toiseksi ylimmälle tasanteelle olisi maksanut käytännössä saman verran, joten nyt "säästettiin" ainakin kaksikymppiä per naama.
Paras kuva huippua ympäröivistä vuorista sillä säällä
Bondimpi kuppi kahvia
Huipulle oli siis kolme (vai neljä?) pitkähköä hissimatkaa ja samalla kun ihailtiin maisemia (pystysuoraan nousevia, järjettömän kokoisia, lumisia vuoren rinteitä) Mikael insinöörinä osasi myös arvostaa ja ihmetellä sitä, miten kukaan on ikinä saanut päähänsä ja sitten vielä toteuttanut koko hissisysteemin. Schilthornin huippu on 2970 metriä korkea, joten siinä on ihan pikkuisen vain käytetty vaijeria.
Päästiin hienosti ylös asti, ja koska ulkona oli melko pilvistä päätettiin käydä ensin James Bond -museossa!! Yksi Bond-filmeistä on osittain kuvattu Schilthornilla (Hänen Maijesteettinsa salaisessa palveluksessa tms.) ja huipulla olevan rakennuksen alakertaan on kerätty kuvauksista kertovaa materiaalia + kaikkea pientä tekemistä ja puuhaa. Oli muuten reissun ainoa museovierailu, erittäin spontaani, enkä keksi mieltä piristävämpää museon aihetta.
Matkamuistomyymälässä myytiinkin sitten vuori-juttujen lisäksi myös 007-kamaa.
Ravintola, jossa istuttiin, on tuo aidan takana oleva tumma möhkäle
Mun takana on hurjasti hienoja vuoria! Ne ei nyt vaan satu näkymään.
Tultiin alas
Eivätkä ne pilvet mihinkään hajonneet, lisääntyivät vain. Näkymät eivät siis olleet niin täydelliset kuin olisivat voineet olla, mutta olipahan ainakin tilaa pyörivän ravintolan ikkunapöydissä. Käytiin myös pariin kertaan ulkosalla ja kokeiltiin, miltä pakkanen tuntuu Alpeilla. Saatiin myös hiukan lumisadetta.
Joku päivä pitää varmaan tulla uudestaan ja valita sopivan aurinkoinen päivä huippu-vierailulle. Näkee sitten omilla silmillä kaikki ne Sveitsin suurimmat vuoret. Kauniilla ilmalla Schilthornin huipulta voi kuulemma nähdä Saksan Mustaanmetsään asti. Ja vähän kaikkialle muuallekin.
Alas päin tultaessa hissijono oli täynnä aasialaisia matkustajia, ja tunnelma gondolissa oli melkoisen tiivis. Mietittiin niiden pienten vuorikylien, Mürrenin ja Gimmelwaldin, läpikävelemistä, mutta päätettiin tulla paremmalla ilmalla uudestaan.
Laakso
Laakso, jota pitkin ajettiin vuoren juurelle, näytti niin pieneltä ja niin mitättömältä kun sitä katseli korkeuksista gondolin laskeutuessa alas. Heti kun päästiin pilvien alle maisemat muuttuivat ihan täysin. Kallioisia sienämiä siellä täällä ja joka puolella, lunta ja jäätä ja korkeuksista tippuvia sulaveden muodostamia vuoripuroja, vihreitä peltoja ja jyrkänteitä.
Wau.
Lähdettiin lounastamaan erään järven toisella puolen olevalle kiinnostavalle taukopaikalle, joka oltiin ohitettu edellisenä päivänä.
Matkan varrella pysähdyttiin kerran tai kaksi nauttimaan maisemista ja laulatettiin kameraa ja Mikaelin uutta tabletti-lelua.
"Vesiputous" tuolla vasemmalla
Lounasmaisemat
Se taukopaikka oli näkymiensä puolesta melko maaginen. Naurettiin makeasti kuin musteltiin radiomainosta "Ai miksi aina ABC?". Paikka oli siis perinteiseen sveitsiläiseen tyyliin rakennettu hirsimökki, joka tarkoili (oletettavasti) perinteistä sveitsiläistä ruokaa ja näkymät olivat laakson yli toisella puolen kohoaviin lumihuippuisiin vuoriin. Terassi oli rakennettu ei-minkään päälle ja siinä oli kyllä erittäin hauska istuskella.
Tähän väliin voin vinkkinä todeta, että mikäli haluaa parhaita pöytiä turistipaikoissa Sveitsissä, niin kannattaa matkustaa huhtikuun puolivälissä. Missään ei ole liikaa matkustajia, paitsi ehkä isoissa kaupungeissa.
Paikan ruoka oli hiukan hintavaa, mutta saatiin röstiperunoita ja jotain muuta mielenkiintoista ja hyvältä maistui! Samassa rakennuksessa toimii myös hotelli, mutten kyllä keksi, miksi joku haluaisi viettää yönsä juuri siellä. Paikka on kuitenkin "vain" tienvarsiravintola. Tie taukopaikalle oli kuitenkin hulvattoman hauska ja hieno ja jännittävä, oikein kunnon serpenttiinitie mutkineen ja kallioleukkauksineen ja tunnelikin taisi löytyä.
Taukopaikka
Om nom
Mikken puhelin kuvasi hienon videon ajosta alas samaa tietä, ehkä saan joskus laitettua sen tänne asti.
Alhaalla laaksossa päätettiin kiertää järvi välillä toiselta puolelta, koska oltiin nyt nähty sen toinen laita jo pariin kertaan. Käännyttiin siis risteyksestä oikealle, ja ajettiin ehkä maailman kaunein reitti Interlakeniin suuntaan.
Nähtiin vuorikyliä, vihreää nurmea, sinisin kaikista sinisistä järvistä, lisää mahtavia vuoria, aurinkokin tuli jossain vaiheessa esiin, kukkivia puita, söpöjä ankkoja, lisää perinteisiä alppitaloja, ja kaikki oli aivan äärimmäisen hienoa.
Brienzersee
Kuvaa ei ole muokattu
Pari paikallista pullasorsaa
Sama järvi, vastarannalta
Kello oli jo reippaasti alkuillan puolella, mutta halutiin nähdä vielä jotain, joten laitettiin auto parkkiin ja tutustuttiin jalkaisin hiukan isompaan kylään nimeltä Interlaken.
Se olikin aika erilainen kokemus verrattuna päivän muutoin luontopainotteiseen sisältöön. Intelaken oli niin selkeästi turistikaupunki, ettei toista olekaan. Oli miljoonasti kellokauppoja, hiukan vähemmän suklaakauppoja, kymmenittäin ravintoloita, kasino, useampi kymmen eritasoista ja näköistä hotellia tai muuta majoitusliikettä ja vaikka mitä muita härpäkkeitä. Kauniita maisemia myösja hienoja rakennuksia, mutta näkemistämme ihmisistä noin 75% oli aasialaisia turisteja. Mietin vain, että miten piukassa kylä on kesäisin, kun oikea turistikausi on päällä.
Sen lottovoiton jälkeen saatan yöpyä täällä
Jos Elvis mainostaa kelloja, niin niiden on pakko olla parhaita
Kierrettiin kaupunkia ympäri jonkin aikaa, ja todettiin, että oli sekin ihan kiva nähdä. Useimmat paikat olivat kuitenkin jo kiinni (lauantai-ilta) ja toisaalta, vaikka olisivatkin olleet auki niin opiskelija budjetilla ei montaa rolexia osteta. Interlakeniin palataan kyllä joskus uudestaan, mieluiten lottovoiton jälkeen. Ravintoloiden hinnat vaikuttivat kuitenkin vähintään kohtuullisilta, mutta nälkä ei ollut. Sveitsiläiseen suklaaseen ei tutustuttu käytännössä olenkaan, joten senkin takia pitää mennä vielä joskus takaisin.
Ei me siis päivän aikana paljoa muuta tehty kuin katseltu ja ihmetelty. Kyseessä oli melko suurelta osin "tutkimusmatka", otettiin selvää siitä, kannattaako Sveitsiin tulla joskus oikeasti lomailemaan.
Kyllä kannattaa.
Mulla on nyt uusia matkailumissio; käydä Sveitsissä jokaisena vuoden aikana.
Meidän hotelli - Hotel Bären
Nukkumaan!
Seuraavana päivänä ajettiinkin sitten Luganon kautta Italiaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti