Erste Mai

Heimohei!

Perinteinen suomalainen vappu jäi tänä vuonna viettämättä, mutta onneksi tuossa rajan toisella puolella juhlittiin toukokuun ensimmäistä saksalaisittain. Corinnan kanssa oltiin jo aikoja sitten sovittu, että menen heidän kanssa katsomaan Maibaumin nostoa, syömään baijerilaista ruokaa ja luonnollisesti nauttimaan Maßin paikallista olutta.

Torstaina nousin äärimmäisen aikaisin ylös, jotta ehdin 7:02 lähtevään junaan, olin hiukan kahdeksan jälkeen Münchenin päärautatieasemalla ja vaihdoin siellä paikallisjunaan, joka vei mut Corinnalle.

Edelleen on mun mielestä hulvatonta, miten voin matkustaa Saksaan junalla.

Tästä se lähti. Traktori auttoi ensimmäisen vartin verran pitämään salon suorassa.

Nostoväellä oli luonnollisesti olutta virvoikkeina

Päätin kotona investoida aamukahvin sijaan aamu-finrexiniin, koska nuha, mutta onneksi sain Corinnalla kupillisen kofeiinia. Corinnan puolisuomalainen poikaystävä saapui paikalle ja pääsi myös osingoille kahvista, joten perinteinen saksalainen päivä alkoi kuitenkin erittäin suomalaisittain Muumimukeista juoduilla aamukahveilla.

Päivän asuina toimivat kuitenkin Dirndlit ja Lederhosenit, joihin pukeutuneina sulauduttiin hyvin juhlapaikan väkeen.

Käveltiin vartin verran viereiseen pienempään kylään ja saavuttiin juuri parahiksi näkemään Maibaumin (juhannussalkomainen, baijerin värein maalattu sairaan pitkä puusalko) nosto alusta loppuun. Maibaumin tarkoitus ei ole käsittääkseni kenellekään ihan selvä (koitin jopa googlata tän!), mutta toukokuun ensimmäisen päivän juhlallisuuksiin kuuluu salon nostaminen paikoilleen. Corinna osasi kertoa sen verran, että perinteisesti kylän miehet viettävät huhtikuun viimeisen ja toukokuun ensimmäisen päivän välisen yön "vartioiden" salkoa, ettei kukaan pääse pihistämään sitä.

Olisi ihan mielenkiintoista tietää, miten kukaan voi varastaa 30m pitkän. täyspuisen tolpan, mutta kai siinäkin on sitten joku joskus onnistunut.

Joka tapauksessa, salko pitäisi saada paikoilleen lihasvoimin, ja se tönitään/vedetään pystyyn pitkien puutolppien kanssa. Eilisen kylän miehiltä kului suoritukseen tunnin verran, toisinaan menee kauemmin, ja joskus tarvitaan jopa mekaanista voimaa.

Tällä kertaa saksalaiset hoitivat hommansa ja puun pystytyksen jälkeen mentiin pöytään.

Olut tuli läheisestä luostarista

Tässä vaiheessa sää muuttui muuten täysin. Aamulla oli ollut pilvistä ja koleaa, olin säätiedotuksesta katsonut ettei lämpötila nouse kuin ehkä korkeintaan +18 asteeseen, joten päätin siis aamulla ottaa paksun paidan ynnä muuta lämmikettä mukaan, ettei nuha äityisi pahemmaksi. Pilvet päättivät sitten kuitenkin seilata jonnekin muualle, ja yhtäkkiä oli +23 astetta kuuma ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta.
Kylmä olut oli hyvää, mutta lämpeni ehkä hiukan liian nopeasti. Varsinkaan kun tuollaista päätä suurempaa kolpakkoa ei oikein voi kiskaista kerralla tyhjäksi.
Jotain haluttiin syödäkin, ja muutamasta tarjolla olevasta vaihtoehdosta valitsin bratwurstin ja perunasalaattia. Corinnalla taisi olla jotain saman tyyppistä ja Christine tilasi schnitzelin ja hapankaalia. Porukassa paloiteltiin vielä iso pretzl.
Lautasella ja lasissa oli siis aimo annos Saksaa.

Mietin jonkin aikaa sen kolpakon pihistämistä ja lisäämistä matkamuistokokoelmaan, mutta en sitten kuitenkaan viitsinyt. Hiukan jäi kaihertamaan kyllä.

Tultiin Christinen kyydillä kotiin ja jatkettiin iltapäivää Corinnan ja Mikan kanssa takapihalla lautapelejä pelaillen. Ehdittiin siinä päivän kuluessa tuhota pari levyä suklaata ja mä seurasin hiukan huolestuneena auringon vaikutusta käsivarren ihonväriin. Olen viimeisen viikon aikana ruskettunut noin sata astetta, mutta silti hiukan jänskättää olla porottavassa paahteessa, kun Senegalissa meni pari vuotta sitten iho vesikelloille.

Joskus viiden jälkeen lähdin junailemaan Münchenin kautta takaisin Itävaltaan.

14022014

Hyvää ystävänpäivää!

Mä lähden mökille, moi!

Vuoden 2013 loppu

Moimoimoi.



Koitan pikku hiljaa päästä näiden kuvien ja tekstien julkaisun kanssa kiinnitähän päivään ja olla edes suunnilleen ajassa. Koska kohta on taas maastamuuttoaika ja uuteen kouluun tutustuminen ja kavereiden löytäminen ja vielä vieraampi kieli hallittavana.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyivät siis viime vuoden 12 viimeistä päivää.

Mikael tekee joka vuonna kinkun. Tämän vuotinen oli tähän astisista ehdottomasti paras.

Kone laskeutui Helsinki-Vantaalle 20. päivä joskus kolmen maissa iltapäivällä. Sain tavarat ennätyksellisen nopeasti pois liukuhihnalta ja oli ihanaa päästä tuttuun autoon istumaan ja olemaan ja juttelemaan Mikken kanssa pitkästä aikaa kasvotusten kuulumisia. Pariin otteeseen taisin matkalla Saloon jopa torkahtaa, takana oli kuitenkin reilu vuorokausi valmomista. Halusin kuitenkin pysähtyä äitin luona, soittaa heti iskälle (yllättävän hyvin muuten onnistui kahden ihmisen käyttää yhtä puhelinta ennen kuin mun uusi liittymä aukeni Suomessa) ja siskoille piti tietysti antaa heti tuliaisia ja jakaa jäljelle jääneitä dollareita. Päästiin iltasella kotiin ja nukuin 15 tuntia putkeen.

Suunnilleen viikon verran mun sisäinen (ja tietokoneen) kello oli aivan hukassa, eikä auringonvalostakaan ollut juuri apua. Illalla uni ei vain tullut, ja tuntui hölmöltä pyöriä sängyssä ihan virkeänä, joten lueskelin jonnekkin aamu kolmeen ja neljään ennen kuin herätin Mikaelin valvomaan mun seuraksi ja heti puoli seitsemältä juotujen aamukahvien jälkeen olin törkeän väsynyt. Aamupäivä meni joko nuokkuessa, tai vaihtoehtoisesti zombina ja päivällä sallin itselleni muutaman tunnin torkut. Oli sinäänsä mielenkiintoista huomata, miten aivot eivät käyneet ihan täysillä; oltiin kaupassa ja piti ostaa salaattiaineksia koska halusin tehdä vihersalaattia. Kun se jäävuorisalaatti oli sitten korissa, en muka enää tarvinnut muita aineksia (koska salatti oli siinä) ja seuraavana päivänä ihmettelin miten ei hankittu muita raaka-aineita. Kuulostaapa tyhmältä näin tekstin välityksellä, mutta hauskanhölmö juttu se oli joka tapauksessa.

Vietettiin joulua vähän siellä täällä ja oli ihanaa rauhoittua moneksi päiväksi putkeen. Olen viimeiset neljä joulua ollut joulukiireiden kuormittamissa töissä, ja nyt oli aivan mahtavaa kun tiesti, ettei oikeasti tarvitse katsoa kelloa tai miettiä yhtään mitään.

Kävin kuitenkin näyttäytymässä töissä ja heti irtosi yksi viimeinen työvuoro vuoden 2013 toiseksi viimeiselle päivälle. Tammikuun palkkakuitti oli sen johdosta kovin pikkuinen, mutta kuitenkin tervetullut :)

Kokeiltiin lahjaksi saatua vohvelirautaa

Jonkin verran ehdittiin moikkaamaan kavereita ja sukulaisia eripuolilla Varsinais-Suomea, mutta enimmäkseen vain tylsästi notkuttiin kotona. Oma keittiö, tutu kahvimukit, pehmeät pussilakanat ja parvekkeen näkymä ovat sellaisia pieniä jokapäiväisiä ilonaiheita, joita taas hetken arvostaa ihan uudella tunteella.
Mikael oli sovitusti laittanut joulukuusen, valot ja kyntteliköt paikoilleen, joten tunnelma oli ensimmäisistä hetkistä alkaen kotoisa ja jouluinen. Tämänkin koko sepustuksen voisi hyvin tiivistää yhteen lauseeseen; On hyvä olla kotona!

Tehtiin rahkainen glögikakku

Eli siis mitään kummallista ei tapahtunut. En mm. jaksanut, viitsinyt, ei ollut pakko, eikä huvittanut.

Uutta vuotta juhlittiin kaveripariskunnan kanssa tässä meillä. Käytiin kaupassa ostamassa aineksia, ja rullailtiin makeja ja pyöriteltiin susheja. Juotiin kuohuvaa, jutusteltiin niitä näitä, katseltiin rakettaja ja pelattiin lauta pelejä. Mulla oli pari tähtisädetikkua ja vieraat toivat viisi rakettia jotka käytiin vuoden vaihtuessa ampumassa läheiseltä hiekkakentältä. Jotenkin kummallisesti ilta venyi aamu kolmeen (perus Kanada-aikataulu siis) ja vuoden ensimmäisenä päivänä nukuttiin pitkään.

Vuonna 2014 aion mm. oppia puhumaan sujuvasti saksaa, käydä Venetsiassa ja syödä jotain superhyvää kakkua Wienissä. Aion vaeltaa Alpeilla, pohtia tulevaisuuden työkuvioita ja tulla jossain välissä kotiin. Nyt viellä syksy on kovin sumun peitossa, mutta eiköhän sekin sieltä jossain vaiheessa aukene.

Cheers!

Jouluparaati

Pöö.

Mentiin lauantai-iltana katsomaan jouluparaatia keskustaan. Haettiin Tim Horton'sista evääksi lämmintä juotavaa ja Timbitsejä (pieniä sokerikuorrutteisia munkkipalloja) ja hytistiin reilun tunnin verran ulkona kylmässä katsellen kulkuetta. Joulupukki oli tietysti mukana :)

Viimeinen Peterborough-viikonloppu alkaa olla ohitse.

Hassua.