Pikkuauto, Mikke ja Wilderswilin hotelli
Kerran, ei niin kovin kauan sitten, sunnuntai-aamuna noustiin ylös, nautiskeltiin namia aamiaista ja sanottiin heihei Wilderswilille ja käännettiin meidän pikkuauton nokka kohti etelää. Ensimmäinen kunnollinen väliaikapysäkki olisi ihan Sveitsin kaakkoisnurkassa, Luganossa, koska olen kuullut nimen aikaisemmin ja se näytti googlen kuvahaussa kivalta paikalta lounastaa.
Oltiin ovelia ja nokkelia ennalta ja selvitettiin internetistä mahdolliset maksulliset tullit ja tehtiin suunnitelmat siitä, miten onnistutaan kiertämään ne sopivan kokoisia pienempiä teitä pitkin.
Eväät oltiin hankittu edellisenä päivänä Interlakenin Sparista, joten ei muuta kuin matkaan!
Puolitoista tuntia ennen Luganoa maisema näytti tältä
Ajetiin hauskaa pientä vuoristotietä ja oltiin kovin innoissame siitä, miten näppärästi vältettiin se tunneliin joutuminen, kunnes tultiin tiesulun luokse. Miten kokonainen isohko tie voi muka olla suljettu? Ok, vuorilla oli vielä hiukan lunta, mutta silti. C'moon.
Pysähdyttiin siis pienelle kukkulalle ottamaan kuvia krookusten valtaamasta mäestä ja (edelleen) huikeista näkymistä), minkä jälkeen seurattiin nöyrästi navigaattoria siihen supertunneliin. Eikä se sitten loppupeleissä edes maksanut mitään, joten turhaan oltiin hiottu niitä suunnitelmia :D Istuttiin siinä sitten tunnelin pimeydessä (oli siellä valot) 17 kilometrin verran. Se Helsinki-Turku välin pikkutunneli ei tunnu enää miltään, näiden useampien kilometrien vuorten alitusten jälkeen.
Tähän väliin voin myös kertoa sen, ettei saatu meidän auton radiota toimimaan misäsän vaiheessa. Siinä oli joku numerokoodilukitus, jota ei vain osattu arvata oikein, joten mentiin retrosti ihan ilman musiikkia koko reissu.
Luganoon laskeuduttiin melko hienojen maisemien saattelemana:
Kelpo maisemat matkalla alas vuorilta
Lugano
Luganossa oli Wilderswiliin verrattuna KESÄ. Aurinko paistoi, järvi hohti, mulla oli kuuma (paikallisilla ei), kukat oli kauniita ja kaikkialla puhuttuun italiaa.
Jätettiin lounas välistä ja tehtiin sen sijaan kväely rantakatua pitkin edes takaisin. Auto jätettiin parkkihallin viileään suojaan ja nautiskeltiin ihanasta ilmasta reilun tunnin verran. Nähtiin paikallinen Jokke Jokijuna (Lugge Lugano-juna?) ja jatkettiin rantatietä kohti Italiaa.
Hiukset ei olleet ikinä hyvin
Rajalla me tai meidän auto ei kiinnostanut ketään, joten jatkettiin pysähtymättä eteenpäin ja seurattiin hyviä kaistamerkintöjä ensin kohti Como-järveä, sitten Bergamoa ja lopulta Garda-järveä. Yksi moottoritie osuus oli maksullinen - tien alkupäässä otettiin automaatista lipuke ja motarilta poistuttaessa lipuke syötettiin automaattiin ja sitten maksettiin koneen laskema hinta. Sama systeemi kuin maksullisilla parkkipaikoilla.
Moottoritie oli hyvässä kunnossa, mutta muuten ajettiin välillä hyvinkin mielenkiintoisia katuja pitkin. Navigaattori ei ollut aina ihan kartalla, ja erityisesti nopeusrajoitusten kanssa oltiin vähän huuli pyöreänä. Suurin osa autoilijoista tuntui menevän keskimäärin vähintään 10 km/h ylinopeutta, mutta ehkä se nähdään liikenteen sujuvoittamisena. En sitten tiedä.
Juuri ennen Gardan turistialueelle ajamista tultiin vähän nuhjuisemman kaupungin/ympäristön läpi ja vähän huolissani mietin, että mihin nyt sitä oikein ollaan menossa.
Sitten vastaan tuli 8 ferraria jonossa ja olo helpottui heti :D
Hotellilta
Moniga del Gardan pikkukaupungin kadut olivat pienet, ja mutkaiset ja kapeat, ja olin äärimmäisen tyytyväinen, että oltiin liikenteessä pienellä autolla. Hotellia pitki hetki haeskella, mutta löydettiin kuitenkin perille jo noin viideltä alkuillasta ja vastaanoton henkilö toivotti meidät erittäin tervetulleiksi. Huoneessa oli sopivasti verhot parvekkeen näkymän edessä ja saatiin ihan itse vetää kankaat syrjään ja häkeltyä ylimmän kerroksen maisemista :)
Käveltiin alas rantaan ja tilattiin pizzaa.
Näkymät parvekkeelta :)
Kesäkurpitsa pizzassa toimii!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti