Matka jatkuuuuuu

Pikkuauto, Mikke ja Wilderswilin hotelli

Kerran, ei niin kovin kauan sitten, sunnuntai-aamuna noustiin ylös, nautiskeltiin namia aamiaista ja sanottiin heihei Wilderswilille ja käännettiin meidän pikkuauton nokka kohti etelää. Ensimmäinen kunnollinen väliaikapysäkki olisi ihan Sveitsin kaakkoisnurkassa, Luganossa, koska olen kuullut nimen aikaisemmin ja se näytti googlen kuvahaussa kivalta paikalta lounastaa.

Oltiin ovelia ja nokkelia ennalta ja selvitettiin internetistä mahdolliset maksulliset tullit ja tehtiin suunnitelmat siitä, miten onnistutaan kiertämään ne sopivan kokoisia pienempiä teitä pitkin.

Eväät oltiin hankittu edellisenä päivänä Interlakenin Sparista, joten ei muuta kuin matkaan!

Puolitoista tuntia ennen Luganoa maisema näytti tältä

Ajetiin hauskaa pientä vuoristotietä ja oltiin kovin innoissame siitä, miten näppärästi vältettiin se tunneliin joutuminen, kunnes tultiin tiesulun luokse. Miten kokonainen isohko tie voi muka olla suljettu? Ok, vuorilla oli vielä hiukan lunta, mutta silti. C'moon.

Pysähdyttiin siis pienelle kukkulalle ottamaan kuvia krookusten valtaamasta mäestä ja (edelleen) huikeista näkymistä), minkä jälkeen seurattiin nöyrästi navigaattoria siihen supertunneliin. Eikä se sitten loppupeleissä edes maksanut mitään, joten turhaan oltiin hiottu niitä suunnitelmia :D Istuttiin siinä sitten tunnelin pimeydessä (oli siellä valot) 17 kilometrin verran. Se Helsinki-Turku välin pikkutunneli ei tunnu enää miltään, näiden useampien kilometrien vuorten alitusten jälkeen.

Tähän väliin voin myös kertoa sen, ettei saatu meidän auton radiota toimimaan misäsän vaiheessa. Siinä oli joku numerokoodilukitus, jota ei vain osattu arvata oikein, joten mentiin retrosti ihan ilman musiikkia koko reissu.

Luganoon laskeuduttiin melko hienojen maisemien saattelemana:

Kelpo maisemat matkalla alas vuorilta

Lugano

Luganossa oli Wilderswiliin verrattuna KESÄ. Aurinko paistoi, järvi hohti, mulla oli kuuma (paikallisilla ei), kukat oli kauniita ja kaikkialla puhuttuun italiaa.
Jätettiin lounas välistä ja tehtiin sen sijaan kväely rantakatua pitkin edes takaisin. Auto jätettiin parkkihallin viileään suojaan ja nautiskeltiin ihanasta ilmasta reilun tunnin verran. Nähtiin paikallinen Jokke Jokijuna (Lugge Lugano-juna?) ja jatkettiin rantatietä kohti Italiaa.

Hiukset ei olleet ikinä hyvin

Rajalla me tai meidän auto ei kiinnostanut ketään, joten jatkettiin pysähtymättä eteenpäin ja seurattiin hyviä kaistamerkintöjä ensin kohti Como-järveä, sitten Bergamoa ja lopulta Garda-järveä. Yksi moottoritie osuus oli maksullinen - tien alkupäässä otettiin automaatista lipuke ja motarilta poistuttaessa lipuke syötettiin automaattiin ja sitten maksettiin koneen laskema hinta. Sama systeemi kuin maksullisilla parkkipaikoilla.
Moottoritie oli hyvässä kunnossa, mutta muuten ajettiin välillä hyvinkin mielenkiintoisia katuja pitkin. Navigaattori ei ollut aina ihan kartalla, ja erityisesti nopeusrajoitusten kanssa oltiin vähän huuli pyöreänä. Suurin osa autoilijoista tuntui menevän keskimäärin vähintään 10 km/h ylinopeutta, mutta ehkä se nähdään liikenteen sujuvoittamisena. En sitten tiedä.

Juuri ennen Gardan turistialueelle ajamista tultiin vähän nuhjuisemman kaupungin/ympäristön läpi ja vähän huolissani mietin, että mihin nyt sitä oikein ollaan menossa.

Sitten vastaan tuli 8 ferraria jonossa ja olo helpottui heti :D

Hotellilta

Moniga del Gardan pikkukaupungin kadut olivat pienet, ja mutkaiset ja kapeat, ja olin äärimmäisen tyytyväinen, että oltiin liikenteessä pienellä autolla. Hotellia pitki hetki haeskella, mutta löydettiin kuitenkin perille jo noin viideltä alkuillasta ja vastaanoton henkilö toivotti meidät erittäin tervetulleiksi. Huoneessa oli sopivasti verhot parvekkeen näkymän edessä ja saatiin ihan itse vetää kankaat syrjään ja häkeltyä ylimmän kerroksen maisemista :)

Käveltiin alas rantaan ja tilattiin pizzaa.

Näkymät parvekkeelta :)

Kesäkurpitsa pizzassa toimii!

Än yy tee - nyc!

Uutta vuotta!!

Näin melkein kuukauden Suomessa olemisen, lomailun, syömisen ja parhaasta seurasta nauttimisen jälkeen on ihan kiva palata joulukuun puoleen väliin ja New Yorkin reissuun. Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa joitain ajatuksia ylös heti lentokoneessa tai kentällä tai jossain, koska Suomessa hylkäsin koneen aivan totaalisesti ja olin vain.

Kotiin paluusta ja jet lagin selättämisestä voisi kirjoittaa ihan omat juttunsa, mutta tällä kertaa keskitytään ensimmäiseen puoleen päivään Isossa Omenassa. Kuvituksena lähinnä Times Square mainosvaloineen.

Sarah :)

Ja niin, ennen kuin päästiin USAan asti piti hyvästellä parhaat Kanada-kaverit. Istuttiin iltaa Toronton downtownissa, hauskimmassa ravintolassa! Jack Astor's oli paikan nimi, ruoka oli parasta, hinnat sopivasti kohdillaan ja pöytäliinaan sai piirtää! Kun normaaleissa paikoissa on hammastikkuja tai kastikepulloja valmiina pöydissä, niin tuolla oli väriliituja! Ja pöytäliinan tilalla oli jäätävä arkki paperia! Tehtiin hienoa taidetta siinä syödessämme.

Se heippojen sanominen ei tuntunut  niin kovin lopulliselta, koska osa vuosikurssilaisista (Courtney ja Sarah mukaan lukien) tekevät opintomatkan Eurooppaan keväällä, ja yhden pysähdyksen he tekevät Wienissä! He saapuvat sinne sopivasti yhtenä torstaina, joten mulla on ajatuksena lähteä koulupäivän jälkeen sinne moikkaamaan heitä ja viettää perjantai samassa porukassa. Lauantaina ryhmä jatkaa Venetsiaan ja koitan jotenkin keplotella itseni mukaan viikonloppureissulle Italiaan :)

Hotel Pennsylvanian hieno aula + jono

Toronto peittyi lumeen ja me mentiin nukkumaan. Mulla oli laukut pakattuina ja heräsin aamulla kuuden jälkeen, otin tavarani ja menin hotellin aulaan odottamaan etukäteen tilaamaani lentokenttäkuljetusta. Siinä sitten huomasin, että se kenties tärkein laukku oli edelleen hotellihuoneessa. Lompakko, passi ja kaikki varauspaperit sun muut oli siinä ainoassa pikkulaukussa, joka oli lukkojen takana meidän huoneessa. Eikä mulla ollut mitään avainta huoneeseen. Onneksi kaverit eivät olleet liian syvässä unessa ja pääsin viellä kerran sanomaan moimoi.

Lentokenttäkuljetuksena toimi siis bussi, joka kulki hotellilta hotellille ja napsi kyytiläisiä mukaansa. Luminen Toronto oli kaunis, mutta onneksi ehdin pois ennen sitä kuukauden riehunutta talvimyrskyä. Siinä ihan päivän parin säteellä mun lennosta kenttiä suljettiin, oli jopa -30 astetta pakkasta ja muuta mukavaa.

Empire State Building näkyi hotellilta

 

 Hotellin sisäänkäynti

Pääsin kuitenkin ajoisa kentälle. 2 isoa matkalaukkua maksoi American Airlinesin lennolla yhteensä $60. Maksoin laukut ja jatkoin turvatarkastusen puolelle. Niina oli kertonut, että Amerikkaan mentäessä kaikki tullit sun muut maahantulotarkastukset on ihan fiksusti sijoitettu jo Kanadan puolelle. Jono turvatarkastuksiin kesti taas toista tai kolmatta tuntia, mutta mitään ongelmia ei ollut. Ihmettelen kyllä niitä ihmisiä, jotka varaavat kentälle vain tunnin aikaa, jos on pienikin mahdollisuus sille, että jonoja saattaa syntyä. Tai siis mielummin odottelen kentällä pari tuntia ylimääräistä kuin missaan lennon puolella tunnilla.

Kone oli ajallaan, nousi ilmaan ja Kanada jäi taakse. Ja pakko myöntää että olin pikkuisen täpinöissäni kun kapteeni kuulutti lentsikan laskeutuneen New Yorkin La Gardian kentälle. Sää oli viileä, mutta aurinkoinen ja päivä oli oikeastaan vasta alkanut.

Ihan hotellin sisäänkäynnin vieressä oli pienin Tim Horton's! Pala Kanadaa keskellä manhattania!

 

7th avenue + Macy's sisäänkäynti

Tein jonkin sortin maailman ennätyksen ja olin alle tunnissa koneen laskeutumisesta hotellihuoneessa. Laukut tulivat nopeasti, eikä Amerikan puolella tosiaan ollut enää mitään tarkastuksia tai tutkimuksia, joten jatkoin säkkeineni suoraan taksitolpalle. 43rd street, 7th avenue please ja siinä sitten huristelin keltaisella taksilla kohti manhattania. Taksikuski oli muistaakseni Malista ja piti oikein pinnistellä että ymmärsin aksenttia/murretta. Ei käyty mitään kovin henkeviä keskusteluja, koska en kokenut hyvänä ajatuksena ilmoittaa olevani itsekseni liikenteessä. Turvallinen olo oli silti ja matka sujui nopeasti. Tippeineen ja siltamaksuineen matka kentältä keskelle kaupunkia maksoi $40 ja kesti ehkä 20 min.

Respassa oli vain muutama ihminen jonossa ennen mua, mutta silti piti odotella varmaan ne samat 20 min ennen kuin pääsin tiskille. Onnistuin kuitenkin välttämään pahimman ruuhkan, joka tuli noin tuntia myöhemmin. Hotellin tiedoissa luki, että sisäänkirjautuminen alkaisi klo 15, mutta pääsin kentältä niin nopeasti, että olin paikalla jo ennen kahta. Koko NYC-reissun suunnitelman heikoin kohta oli tämä sisään kirjautuminen, koska en omista luottokorttia. Kanadassa mun Visa Electron oli hyväksytty maksuvälineenä vaikkei siinä perinteistä luotto-ominaisuutta olekaan. Sormet ristissä toivoin saman systeemin jatkuvan USAssa ja hienosti pääsin ilman mitään selittelyjä kirjautumaan hotelliin.

Disney-kauppa Frozen teemalla

Hotelli Pennsylvania on ihan Penn Station rautatie-/metroasemaa vastapäätä, muutaman korttelin päässä Times Squaresta ja Empire State buildingista, käytännössä Macy's tavaratalon vieressä. Sijainti on mahtava, mutta mitenkään erityinen hotelli ei ollut. Huone oli pieni, vanha ja nuhruinen. Hanasta ja suihkusta tuli sekä kylmää, että lämmintä vettä, vessa toimi, telkkari toimi ja sängyssä oli puhtaat lakanat. Mikäs siinä sitten, on kurjemmissakin paikoissa oltu. Ja hinta  oli kyllä kohdillaan, vaikkei siihen yöpymisen lisäksi muuta kuulunutkaan. Wifistä olisi saanut maksaa lisää, aamupalaa ei ollut ja mitä vielä. Olin kuitenkin tyytyväinen kun sain vihdoin olla itsekseni ja lähdin ihmettelemään maailman tunnetuinta kaupunkia.

Jättikokoinen M&M's kauppa

Kuljin 7th avenueta ylöspäin, kohti Times Squarea ja pysähdyin ensimmäiseen wifilliseen leipäkauppaan syömään. Täytetty leipä ja kahvi olivat sopivan halpoja ja istuin melkein tunnin ja lähettelin viestejä sekä Suomeen että Kanadaan ja kerroin kaiken olevan kunnossa ja päivän vasta alkavan. Ensivaikutelma asiakaspalvelijoista New Yorkissa oli positiivinen ja kahvi oli normaalia. Kaikki oli siis hienosti hyvin. Tepastelin pikku hiljaa eteenpäin, tuijottelin näyteikkunoita ja koitin näyttää mahdollisimman vähän turistilta. New York -opas oli kuitenkin koko ajan laukussa ja kameran hihna ranteen ympärillä jos jokin äkkinäin tilanne pääsisi yllättämään.

TImes Square oli pienempi kuin ajattelin, ja se näyttää ehkä kuvissa hiukan hienommalta kuin todellisuudessa :D Mainosvaloja oli paljon ja kauppoja kadun reunat täynnä. Jalankulkijoiden seassa parveili erinäisiä maskotteja ja hahmoja, joiden kanssa sai halutessaan ottaa kuvia. Paikalla olivat esim. Batman ja Spiderman, Mikki ja Minni, sekä rouva Vapaudenpatsas. Times Squarella sai ihan rehellisesti olla turisti ja ottaa kameran esille. Yhdessä seinässä oleva valotaulu ilmoittii Uuden Vuoden aattoon jäljellä olevien päivien lukumäärän, muuten mainostettiin lähinnä elokuvia ja joitakin kulutushyödykkeitä.

Kävin ainakin Disney kaupassa ja Toys R' Us -lelukaupassa (, jonka sisällä oli maailmanpyörä). Ihmisiä oli paljon juu, mutta en nyt lähtisi kuitenkaan taivastelemaan sitä määrää. Ja olihan se tiedossa, ettei kaupungin keskusta ole se kaikkein autioin paikka.

En tehnyt mitään sen mainittavampaa. Kävelin vielä Empire State Buildingille ja kävin sen eteisessä. Löysin pienen 24h nurkkakaupan, josta sai halpaa kaakaota ja hiukan kuivahtaneita bageleita sekä myslipatukoita. Muistaakseni koostin niistä ilta- ja aamupalan. Taisin käydä vielä Penn Stationilla wifin perässä ja loppuillan katsoin telkkaria.

Oli paras fiilis olla omassa huoneessa ja syödä sängyllä samalla kun katsoi telkkaria.

Pari kuvaa vielä.

Caro kävi täällä!

 

Whiii!

Montréal

Loma on ohi. Yhyy.

Oli kiva ja raskas ja näkemisen arvoinen ja tylsä ja hyvä ja sateinen ja aurinkoinen ja huono ruokainen ja makoisa viikko. Kaiken kaikkiaan monipuolinen kokonaisuus.

 Miten monta laukkua tarvitsee viikon reissuun?

 Luceron kanssa oikeassa alanurkassa Chinatownin portin edustalla.

Olympiastadion torneineen muistuttaa lähinnä avaruusalusta.

Viikko sitten perjantaina pakkailin hurjasti tavaroita (sain host-perheeltä pienen, perässävedettävän matkalaukun lainaan joka oli suurin apu ikinä) ja mietin mitä kaikkea mahtaisin viikoksi tarvita mukaan. Tietokone oli auki ja meksikolaisten kanssa viestiteltiin edestakaisin, mitä kaikkea ehdittäisiin yhdessä tekemään Montréalissa ja milloin kukakin on perillä jne jne jne, kun sitten joku ehdotti että lähdettäisiin matkaan jo kahdelta aamuyöllä. Olin ostanut lipun tosiaan ennakkoon, ja se lippu oli tarkoitettu aamun bussivuoroa varten, enkä tiennyt mikä on Kanadan politiikka lippujen vaihdossa, joten soitin sitten bussiyhtiön asiakaspalveluun ja kyselin josko saisinkin lähteä jo keskellä yötä. Ajatus yöllisestä bussiretkestä meksikolaisten kanssa läpi Ontarion vaikutti parhaalta idealta, ja ilmeisesti olisin saanut jopa siihen aamu kahden bussiin mennä.

Onneksi järki voitti ja pysyin aiemmassa suunnitelmassa lähteä vasta kunnon yöunien ja aamukahvin jälkeen reissuun. Ensin köröteltiin reilu kolme tuntia Ottawaan, jossa vaihdettiin bussia ja jatkettiin vielä yli kahden tunnin ajan Montréaliin. Bussissa istuminen ei kuitenkaan ole tämän maailman mukavin aktiviteetti, ja ensimmäinen päivä olisi kulunut melko pöllähtäneesti jos oikeasti olisin matkustanut yötä vasten.

Mulla oli kuitenkin pari meksikolaista kaveria samaisessa aamuvuorossa, joten sovittiin heidän kanssa suunnitelmia illaksi. Vietäisiin ensin tavarat oikeisiin majapaikkoihin, jonka jälkeen kävelisinn heidän hotellilleen ja jatketaaisiinn siitä Chinatowniin syömään.

 Lähdin siis bussiasemalta kävelemään kohti hostellia, joka oli ihan helppo löytää. Olin katsonut reitin etukäteen netistä ja kirjoittanut vielä kaikki mahdolliset käännökset, risteykset, maamerkit ja koordinaatit ylös, jotta en varmasti hukkaisi itseäni. Kävelyä kertyi huimat 7 minuuttia ja hostelli löyty pieneltä ja hiljaiselta poikkikadulta. Sijainti oli todella hyvä, lähimmälle metroasemalle käveli alle viidessä minuutissa ja lähistöllä oli jos jonkin moista kauppaa ja ravintolaa.

Hostellin aula oli pienehkö, mutta todella siisti ja uusitun (tai vastarakennetun) oloinen. Portaita meni ylöspäin (huoneisiin) ja alaspäin (aamiaistila/baari/ruokapaikka), mutta onnekseni mun huone oli samassa tasossa aulan kanssa. Samasta kerroksesta löytyi vielä hengailualue pöytineen, hieno keittiö, pari yleiskäytössä olevaa Applen pöytäkonetta ja vessa. Sisäänkirjautumisessa ei ollut ongelmia, joten mangneettikortin saatuani kohtasin ensimmäisen täysin tuntemattomien ihmisten kanssa jaetun hostellihuoneeni.

 Québec - Canada

Olin varannut sängyn 16 hengen makuusalista, ja huoneessa oli mun saapuessa noin puolet pedeistä varattuja ja puolet vielä vapaita. Huone tulisi kuitenkin henkilökunnan mukaan yöksi täyteen. Valitsin 8 kerrossängystä aika tarkkaan keskimmäisenä olevan yläpedin, laitoin "tärkeät" tavarat lokeroon ja lukon oveen, mutten kuitenkaan älykkäänä ihmisenä laittanut lukkoa lukkoon. Muut tavarat olivat joko sängyn alla laukussa, tai muualla edes hiukan poissa tieltä. Niiden kolmen yön ja 4 päivän aikana kaikki tavarat pysyivät ihan hyvin tallessa, eikä kukaan vienyt mistään mitään. Aika huolettomasti muutkin jättivät omaisuuttaan ilman sen kummempia varashälyttimiä, ja luulen että jokaisella oli sopivasti moraalia olla koskematta toisten vermeisiin.

 Hostelli oli omalla tavallaan ihan mielenkiintoinen kokemus, ja varmaan joskus jollakin retkellä vielä yövyn vastaavassa paikassa, mutta kyllä hotellit on ehdottomasti mukavampia. Tai kun itse en ainakaan haluaisi häiritä muita, mutta on todella ikävää koittaa pukeutua hipi hiljaa kun osa matkaajista vielä nukkuu, vaikka itse on täysin hereillä ja valmiina seikkailuihin ja kellokin on jo yhdeksän aamulla. Plus oli ällöttävää kuunnella ihmisten kuorsaamista. Muuten ympärövä ihmispaljous ei haitannut, koska olin hostellissa lähinnä nukkumassa, enkä varsinaisesti viettämässä aikaa. (Eikä mikään länsimainen paikka edelleenkään vedä vertoja Senegalin ominaisuuksille.)

 Oli itseasiassa yllättävän turvallinen olo, kun tiesi että ympärillä on muita ihmisiä nukkumassa ja jakamassa samaa tilaa, vaikken neljää sanaa enempää vaihtanut kenenkään kanssa. Toisaalta taas oli melkein turhauttavan yksinäistä kun en tiennyt kenestäkään mitään, ja osa huonekavereista vaikutti majailleen hostellissa jo pidempään.

  Ehdittiin lauantai-iltana kävelemään Chinatownin läpi, joka ei ollut mitenkään erikoinen. Torontoon verrattuna Montréalin versiossa oli ehkä suhteessa enemmän ravintoloita ja vähemmän kauppoja. Mutta en sitten tiedä. Jatkettiin Luceron ja Paolan kanssa metrolla Olympia-puistoon, ja etsittiin jotain kuuluisia olympiarenkaita varmaan kaksi tuntia. Kierrettiin koko valtava stadion ja muutama muu pytinki ja ihmeteltiin hassun muotoista stadionin tornia, kunnes oltiin jo melkein lähtöpisteessä, jossa ne renkaat sitten olivat. Messingistä tai vastaavasta tehdyt viisi rengasta killuivat siinä stadionin edustalla, räpsittiin muutama kuvat ja lähdettiin jalat kipeinä takaisin keskustaan.

 Joulukauppa!!! Mutta se Niagara-on-the-Laken putiikki oli parempi.

 Tiedättekö ne metalliset pienet "soittorasiat", joita veivatessa metalliset kielet napsahtaa sellaisten nystyröiden yli? Kyseinen levy toimii samalla periaatteella ja soittaa kauneinta joulumusiikkia!

 Notre-Dame

 Montréalin hostellin hintaan kuului aamupala, joka oli ihan hyvä, mutta omaan makuun puutteellinen. Ottawassa ei tosin ollut minkään laista mutusteltavaa, joten piti ottaa Montréalista kaikki irit. Tarjolla oli vohveli-pannukakkuja (joita lämmitettiin leivänpaahtimessa), muffinsseja, keksejä, croissantteja, vaaleaa paahtoleipää, keitettyjä kananmunia, vaahterasiirappia, hilloa, voita, tuoremehua ja kahvia. Jäin kaipaamaan jugurttia ja jotain hedelmiä. Oma aamupala koostui parista vohvelista ja croissantin väliin pilkotusta kananmunasta. Hyvin pärjäsi lounaaseen asti. 

Kaupungintalo

Ennen reissuun lähtöä olin netistä tutkinut kaikkia nähtävyyksiä / tekemismahdollisuuksia, ja löysin ilmaisen opastetun kävelykierroksen Montréalin vanhaan kaupunkin. Opastus alkoi sunnuntaina aamupäivällä ja kesti reilut kaksi tuntia. Lähdin aika ajoissa liikkeelle hotellilta ja kiertelin katuja ihan itsekseni ennen kuin varsinainen oapstus lähti liikkeelle kaupungintalolta.

 Vanha Montréal ei näin Eurooppalaisesta näkökulmasta ole kuitenkaan niin kovin vanha. Rakennuksista vain muutama on 1600 luvulta ja loput reippaasti sitä uudempia. Oli kuitenkin todella kiva kuulla oikean ihmisen kertovan rakennusten ja kaupungin historiasta, ja vielä mukavampaa kun mahdollisiin kysymyksiin sai vastauksia. Kierroksella oli noin 30 ihmistä, josita yksi oli hirveän ärsyttävä vanhempi rouvashenkilö. Kyseinen nainen varmaan asuu kaupungissa koska jaksoi jokaiseen oppaan kertomukseen lisätä jotain tai kommentoida omaa näkemystään asiasta tai mainita miten mukavia ne ihmiset ovatkaan, koska hän kyllä tuntee nämä merkittävät henkilöt.

Kirkko oli erityisen tärkeä kaupungin merimiehille, jotka lähtivät jokea pitkin kohti suuria järviä tai valtavia meriä.

 Kyseisestä papukaijasta huolimatta kierros oli tosi kiva ja käytiin monissa paikoissa ja nähtiin paljon kaikkea. Kuljettiin vanhan sataman läpi joen vartta pitkin, mentiin yhteen ilmaiseen kirkkoon sisälle ja nähtiin Montréalilainen Notre-Damen katedraali ulkoa (sisäänpääsy olisi maksanut noin $8), kuljettiin kaupungin maanalaista käytäväverkostoa pitkin ja ihmeteltiin kaupungin ensimmäistä pilvenpiirtäjää. (Pilvenpiirtäjän määritelmä kyseisenä aikakautena oli 10 kerrosta ja toimiva hissi. Kyseisessä rakennuksessa hissin kyydissä sai mennä vai ylöspäin, alaspäin oli pakko kulkea portaita pitkin.)

 Vanha satama-alue

 Vasemman puoleinen rakennus on kaupungin ensimmäinen virallinen pilvenpiirtäjä.

Kierroksen alussa random nainen tuli sanomaan moi, ja kertoi nähneensä mut aamulla hostellissa. Yövyttiin siis samassa paikassa, joten oltiin luonnollisesti heti kavereita. Lis (Elisabeth) on Uudesta-Seelannista, mutta myös Austraalian kansalainen. Hän on työskennellyt kolme vuotta Vancouverissa ja oli matkustanut sieltä entin Torontoon junalla (4 päivää) ja tullut edellisenä iltana Montréaliin bussilla. Hänen matkansa jatkuisi muutaman päivän kuluttua Quebec-cityyn ja siitä edelleen New Yorkiin Manhattanille ja ties minne.

 Koska oltiin parhaita kavereita, mentiin koko päivä yhdessä paikasta paikkaan. (Kävelykierroksen jälkeen saatiin muuten tehdä "lahjoituksia" oppaalle, joten se siitä ilmaisesta kierroksesta. Toiset antoi isojakin rahoja, joten oppaan tuntipalkka oli erittäin kohtuullinen vaikka mun lahjoitus olikin vain muutaman kolikon verran.) Saatiin oppaalta suositus käydä kaupungin ulkoilmamarkkinoilla, joten hypättiin metroon ja huristeltiin toiselle puolen kaupunkia.

Pala Berliinin muuria

 Kovan tuulen takia oli jäätävän kylmä ja metsästettiin kohtuuhintaista mutta mielenkiintoista ruokapaikkaa. Valitsin markkinakojusta annoksen riisi-kasvis sekoitusta ja jätin sen kanankoiven kokonaan syömättä, koska se vaikutti epäilyttävältä. Olo oli syömisen jälkeen hitusen parempi, joten kierrettiin markkina-alue läpi ja maisteltiin jälkiruoaksi kojujen hedelmiä. Luumuja, omppuja, appelsiineja ja muita hedelmiä oli viipaloitu valmiiksi esille asiakkaita varten, joten niitä oli helppo napsia ja popsia kun kuljeskeli kojujen välissä. Lis kyllä ostikin muutaman luumun, joten ei ihan pelkästään eletty myyjien siivellä.

 Vaikka ruoka oli lämmittänt hiukan, ei osattu toimia tai tehdä päätöksiä ilman kahvia, joten suunnattiin luonnollisesti lähimpään Tim Horton's kahvilaan. Siinä jonotessa toistelin päässäni lausetta, jolla kuvittelin tilaavani kahvin ranskaksi (Je voudrais un medium café avec lait, s'il vous plait.), mutta harjoitusta tarvitaan vielä hirveästi koska meinasin saada pelkän mustan kahvin (americano?). Vaihdoin siis turvalliseen englantiin ja sain mitä tilasin ja olin vain täydellisen pettynyt kielitaidottomuuteeni. Englannilla pärjää Montréalissa ihan täydellisesti, mikäli puhuu ihmisten kanssa, mutta kylttien lukemisessa ranskan taidosta on hyötyä. Kauppojen aukioloajat sun muut ilmoitukset ovat Quebecin provinssissa pelkästään ranskaksi. Ihan stop-merkkejä myöten. Muutaman kerran pääsin kuitenkin sanomaan ranskaksi, etten puhu ranskaa, ja kerran taisin kysyä josko puhuttelemani henkilö puhuisi englantia. Mikä kielikylpy.

 Kulutettiin Tim Horton'sissa varmaan tunti ja nautiskeltiin juomista ja ilmaisesta nettiyhteydestä. Päätettiin lähteä tutkimaan kaupungin edustalla olevaa pientä saarta, ja siinä sijaitsevaa huvipuistoa ja maailman suurinta puuvuoristorataa. Metrolla matkailtiin linjaa vaihtaen puolisen tuntia itse saarelle, ja saarella kuljettiin paikallisbussilla huvipuiston edustalle. Lippuluukulla kohdattiin kuitenkin pettymys, kun meille kerrottiin ettei huvipuistoon myydä kertalippuja. Tai myydään, mutta sen kertalipun hinta on $60 ja samaan hintaan saa 0-2387469 kyytiä. Ei olti kuitenkaan NIIN kiinnostuneita siitä vuoristoradasta, joten käveltiin saari ympäri ja kuvattiin hassua pallonmuotoista metallirakennelmaa, jonka sisällä oli kiinni oleva museo. Pallura on ilmeisesti ollut osa jotain maailmannäyttelyä tai muuta suurtapahtumaa, ja jätetty paikoilleen koska se on niin hieno. Hauska kupla, muttei kuitenkaan mikään älytön ilmestys.

Oltiin aamupäivän kierroksen aikana nähty silta, joka yhdisti saaren itse kaupunkiin, ja halusin ihan välttämättä kulkea sitä pitkin. Seikkailtiin hetki autoteillä ja ajoneuvojen välissä, mutta löydettiin lopulta sillalle ja ihailtiin näkymiä kaupunkiin ja saarelle ja joka suuntaan. Auringonlasku oli myös ihan kaunis, mutta tuuli oli niin kova että koitettiin muutamaa kuvaustaukoa lukuunottamata kipittää nopeasti joen yli. Se nopeus ei nyt kuitenkaan ollut päätähuimaava, koska silta on yli 3 km pitkä. Vaikka ei käveltykään sitä aivan päästä päähän, niin kyllä siitä tuli ainakin se  3km. Muutenkin vedettiin maratoonia koko päivä, koska aamupäivän kierroksella kilometrejä kertyi muutama, saarta kiertäessä lisää, sillan jälkeen ainakin 3 takaisin hostellille ja vielä myöhemmin käveltiin Olympia-puistosta keskustaan. Eli siellä Suomen päässä ei yhtään tarvitse huolehtia mun Kanadan herkutteluista, koska kävelin ne kaikki pois viime viikolla! 

 Pallo näkyy sillalle asti!

Hostellille kun lopulta päästiin, niin sovittiin iltamenoiksi kasvitieteellisen puutarhan tarkistaminen ja Lisin opaskirjan suosittelema poutine-paikka. Kasvitieteellinen puutarha olisi varmaan ollut todella mielenkiintoinen ja kaunis, mutta kun päästiin perille oli jo niin pimeää, ettei haluttu maksaa pääsymaksua pelkästään kauniisti valaistuista kasveista. "Valoshow" kuuluu normaalin lipun hintaan ja ajattelin käyväni seuraavana päivänä valoisaan aikaan puutarhassa, ja jääväni niin pitkäksi aikaa, että tulisi pimea ja saisin ne lamput samaan hintaan. Jäi kuitenkin näkemättä ja tekemättä, mutta käveltiin tosiaan vaihteen vuoksi hiukan lisää, ja päästiin lopulta keskustaan syömään. Oli joka tapauksessa mukavaa kuluttaa aikaa jonkun kanssa, ja tultiin mielestäni hämmästyttävän hyvin toimeen Lisin kanssa, vaikka oltiin tutustuttu vasta 8 tuntia aikaisemmin eikä todennäköisesti nähtäisi enää ikinä.

Maanantaista ei ole vlaistun Notre-Damen lisäksi muita julkaistavia kuvia, koska käytin 9 tuntia shoppaillen. Ostossaldo: mekko ja toppi. Olin todella vihainen ja ärtynyt ja nälkäinen ja harmissani (ja jalat olivat tietysti kipeät taas) koska päivä oli mennyt ihan pilalle ja hukkaan ja huonosti, joten kruunasin illan McDonald'silla ja olin tyytyväinen kun pääsisin seuraavana päivänä lähtemään ottawaan

Halusin kuitenkin käydä katsastamassa Mount Royalin, Montréalin oman vuoren, ennen lähtöä. Oli pienoinen virhearviointi kuvitella vuoren valloituksen sujuvan kahdessa ja puolessa tunnissa, joten aamupäivä oli kiireinen, hikinen ja sateinen. Metrolippu oli myöskin lakannut toimimasta, joten vedin pikahaikin kaupungin läpi vuorelle, ja kipusin sadat miljoonat portaat ylös näköalatasanteelle. (Treenasin Alppeja varten.)

Vuorella olisi ollut vaikka mitä muutakin mielenkiintoista nähtävää ja se oli sateesta huolimatta todella kaunis paikka. Pitää vai ensi kerralla muistaa varata kokonainen aurinkoinen päivä ja eväät tätä kohdetta varten.

Kuvista ei kyllä yhtään välity se tihkusade, joka haittasi ja ärsytti. Plus tuo kaadettu puunrunko on ihan sairaan iso, mutta sitä nyt ei tästä kuvasta tajua.

Tättärää!

Palasin hostellille hakemaan tavarat, ja ennen viimeistä taivalta kohti bussiasemaa join viimeisen ilmaisen kupin kahvia ja pistin pinene Ottawa-toimiston pystyyn.

Sellaista Montréalissa.