Vappu Dakarissa

Klara Vappen, vi firade i Senegal!

Suomalaisten kansallista rällästyspäivää vietetään asiaankuuluvasti, oli sijainti sillä hetkellä vaikka Singapore. Tänä vuonna ei kuitenkaan oltu Aasiassa vaan Afrikassa, Senegalissa.

Le Patio

Dakarille kiitos siitä pienestä kaistaleesta länsimaalaisuutta, joka takasi päivän pakollisen skumppalasillisen. En muuten ole täysin varma, oliko lasissa tällä kertaa aitoa shamppanjaa. Jos kukaan menee lähiaikoina Le Patioon niin voisi asiaa tiedustella.

Caro, Susanna, Kia

Koskan vapunviettopaikka oli tiedossa jo talvella, päätettiin ottaa pari ylimääräistä grammaa lisää matkatavaroihin serpenttiinien muodossa. Hetken mietin jopa ilmapalloja, mutta kaikessa viisaudessani jätin ne koti-Suomeen.Serpenttiini oli ehkä reissun paras varuste. Ainakin se aiheuti suurta hilpeyttä ja riemua kanssa-suomalaisissa. Senegalilaisille koitettiin paperislipun ideologiaa selittää ja saatin heillekin värikkäät nauhat kaulaan.

Caro ja Simo ja kaameat drinkit

ja toisella puolen pöytää Kia, Susanna ja Krista

Lähdettiin Simon, Kian, Kristan ja Susannan kanssa iltasella tapaamaan Susannan tuttuja Le Patio nimiseen ravintolaan/baariin, joka sijaitsee Dakarin länsireunalla. Parin viikon reppureissari syömälöiden jälkeen paikka oli erittäinkin fiini ja ainakin minulla oli erittäin alipukeutunut olo. Tosin, eivät ne viereisen pöydän naisetkaan olleet mitenkään liikaa itseään vaatettaneet...

Partiolainen on aina valmis... vapun viettoon

Tilattiin alkuun drinkit listalta ja unohdin kameran asetusten laittamisen kuntoon. Tästä johtuen hiukan (=erittäin) suttuisia kuvia, pahoittelen. Drinkit olivat jokatapauksessa järisyttävän vahvoja. Maku oli niin hirveä, etten omaani juonut loppuun. Kristalle sen sijaan maistui. Simon drinkki oli kyllä vielä pahempi. Tuollapäin ei niin hirveästi välitetä meneekö lasiin 2 vai 20 cl...

Neidit ja maailman kuvatuimmat skumppalasilliset.

Kun riemutaso nousi tarpeeksi korkealle ja saatiin kaikki suomalaiset ja suomalaisten ystävät saman pöydän ympärille, puhallettiin serpenttiinit auki ja kilisteltiin skumppaa, hintaan 5000CFA/lasi (n. 8€). Paikka oli tosi kiva ja musiikki sopivalla volyymilla niin, että vierustoverin kanssa oli mahdollista keskustella huutamatta.

Lavastuksen täytyy olla kunnossa.

Omalla kohdalla se bilefiilis jäi jonnekin, joten ilta tuntui pitkältä, mutta discon auettua Simolla, Kialla ja Kristalla hiki virtasi ja iloa riitti! :)

Note to self: Vapun saa aikaan missä vain, kunhan sueraavat ehdot täyttyvät: mukana on serpenttiiniä, skumppaa on saatavilla, seurue on hyvä <3 Tack så mycket!

Loppukevennyksenä palaneet poskipäät! Olkaa niin hyvät.

île de Gorée - Goréen saari

Ensi näkymät Goréen saaresta.

 Senegalin Woomal-leirin toiseksi viimeinen päivä vietettiin Goréen saarella, joka sijaitsee aivan Dakarin edustalla. "Paikallinen Suomenlinna". Lauttamatka saarelle ja takaisin taisi olla 5000 CFA per pää, turisteilla kun on varaa maksaa (5000CFA = n. 9€).

Goréen ranta

Saari on melko pieni ja vakituisia asukkaita vuonna 2005 oli (wikipedian mukaan) noin 1000. Saarelle ei ole mahdollista muutta, ellei sitten satu kuulumaan johonkin saarella jo asuvaan sukuun. Turisteja saarelle lappaa kuitenkin päivittäin ihan riittämiin - rannalla ei välttämättä ole tilaa kaikille.

Goréen saari on UNESCOn maailman perintökohde, sillä saarella sijaitsi yksi Länsi-Afrikan merkittävimmistä orjakaupan keskuksista. Saaren rakennukset onkin pyritty pitämään alkuperäisissä asuissaan ja värit olivat kyllä upeat. Tuskin löytyy kahta samanväristä taloa koko paikasta. Ja kaikki ne kauniit kukkaset vielä lisäsivät väriloistoa!

 

Meidän päiväohjelmaan kuului osittain opastettu kierros saarella (kesti kävellen noin 45 min.), lounas yhdessä rantaravintolassa ja vierailu orjatalossa. Virallisten osuuksien jälkeen oli reilun tunnin verran aikaa omatoimisesti tutustua saareen, rantaan tai meidän tapauksessa jälkiruoka creppeihin.

 

Leirin aikana aiemmin niin vähäinen turismi oli Goréella kyllä valloillaan. Rihkamakoruja ja taidetta kaupiteltiin joka nurkassa, eikä edes lounasta saanut syödä rauhassa kun kaupustelijat tulivat ihan röyhkeästi pöydän viereen esittelemään tuotteitaan. Itseä otti niin paljon pannuun etten ostanut mitään.

Korukoju

Taidetta.

 

Saarelta oli ihan törkeän upeat näkymät Atlantille. Meidän porukalla meni sen opastetun kierroksen jälkeen toiset 45 minuuttia pelkästään kuvien ottamiseen. Vesi näytti parinkymmenen metrin korkeudeltakin todella kirkkaalta ja haukat liiteli taivaalla ja aurinko paistoi ja tuuli sopivasti ja päivä oli ihan täydellinen.

Näkymät Atlantille

Lounaaksi saatiin valita joko kanaa, kalaa tai "Frutti di mare". Kana sai noin puolet käsistä nousemaan ja merenherkut sen toisen puolen. Kala ei kelvannut kellekään. Itse otin kanaa, kun en typeryyksissäni uskaltanut kokeilla uutta. Tämä on mun ikuinen ruokailu onglemani:käytännössä aina kun mennään syömään (kotona, maailmalla where-ever), niin mulla on nälkä. Ja kun on nälkä, tahdon syödä jotain, mistä tiedän varmasti pitäväni. Ei ole kivaa tilata nälkäisenä ruokaa, jota ei sitten pystykään syömään.

Pelastava Coca-Cola

 Vieressä istunut Hanna oli fiksumpi ja valitsi merenelävät ja jestas että se kastike oli hyvää! Oma kana jäi kyllä niin kakkoseksi että melkein harmitti. Älkääkä käsittäkö väärin, oli se kanakin tosi hyvää, mutta katkaravuille se nyt ei vain makukilpailussa pärjännyt.

Riisiä ja kanaa... taas...

Orjientalossa käyminen oli kyllä kokemus. Alkuperäiset tilat on pidetty kunnossa ja yleisöllä oli mahdollisuus päästä käymään niissä epäinhimillisen pienissä tiloissa, joihin tungettiin aivan liikaa ihmisiä; niin miehiä, naisia kuin lapsiakin.

Herrat ylhäällä, orjat alhaalla

Orjien tilat olivat alakerrassa ja yläkerran orjakkauppiaiden tiloihin oli pystytetty näyttely koskien orjakaupan aikaa. Simo käänsi kiltisti lähes kaikki parikymmentä ranskankielistä opastaulua, joissa kerrottiin orjakaupan ajan elämästä, sen syistä ja seurauksista. Esillä oli myös muutamia kahiltsemisvälineitä (onko edes sana?).

Se kuuluisa oviaukko

Vaikuttavinta koko talossa oli kenties avoin oviaukko, josta sadat ja taas sadat orjat lastattiin aikoinaan meren yli lähteviin laivoihin. "Ken tästä ovesta käy, saa kaiken toivon heittää." Vierailu pisti pohtimaan, pitäisikö aiheeseen tutustua lähemmin. "Ne, jotka eivät tunne historiaa, toistavat sitä."

Orjuuden loppumisen muistomerkki.

Päivä itsessään oli rento ja mukava, oli itse asiassa erittäin virikistävää olla turisti. Taisi olla lähes ainoa kerta, jolloin valkoinen ihonväri ei aiheuttanut suurempia reaktioita kanssaihmisissä.

Koju-aukio

Orjien talo (punainen)

Ihan ehdottomasti kannattaa Goréen saarella käydä mikäli joskus maailmaa matkatessa eksyy Dakariin.