Montréal

Loma on ohi. Yhyy.

Oli kiva ja raskas ja näkemisen arvoinen ja tylsä ja hyvä ja sateinen ja aurinkoinen ja huono ruokainen ja makoisa viikko. Kaiken kaikkiaan monipuolinen kokonaisuus.

 Miten monta laukkua tarvitsee viikon reissuun?

 Luceron kanssa oikeassa alanurkassa Chinatownin portin edustalla.

Olympiastadion torneineen muistuttaa lähinnä avaruusalusta.

Viikko sitten perjantaina pakkailin hurjasti tavaroita (sain host-perheeltä pienen, perässävedettävän matkalaukun lainaan joka oli suurin apu ikinä) ja mietin mitä kaikkea mahtaisin viikoksi tarvita mukaan. Tietokone oli auki ja meksikolaisten kanssa viestiteltiin edestakaisin, mitä kaikkea ehdittäisiin yhdessä tekemään Montréalissa ja milloin kukakin on perillä jne jne jne, kun sitten joku ehdotti että lähdettäisiin matkaan jo kahdelta aamuyöllä. Olin ostanut lipun tosiaan ennakkoon, ja se lippu oli tarkoitettu aamun bussivuoroa varten, enkä tiennyt mikä on Kanadan politiikka lippujen vaihdossa, joten soitin sitten bussiyhtiön asiakaspalveluun ja kyselin josko saisinkin lähteä jo keskellä yötä. Ajatus yöllisestä bussiretkestä meksikolaisten kanssa läpi Ontarion vaikutti parhaalta idealta, ja ilmeisesti olisin saanut jopa siihen aamu kahden bussiin mennä.

Onneksi järki voitti ja pysyin aiemmassa suunnitelmassa lähteä vasta kunnon yöunien ja aamukahvin jälkeen reissuun. Ensin köröteltiin reilu kolme tuntia Ottawaan, jossa vaihdettiin bussia ja jatkettiin vielä yli kahden tunnin ajan Montréaliin. Bussissa istuminen ei kuitenkaan ole tämän maailman mukavin aktiviteetti, ja ensimmäinen päivä olisi kulunut melko pöllähtäneesti jos oikeasti olisin matkustanut yötä vasten.

Mulla oli kuitenkin pari meksikolaista kaveria samaisessa aamuvuorossa, joten sovittiin heidän kanssa suunnitelmia illaksi. Vietäisiin ensin tavarat oikeisiin majapaikkoihin, jonka jälkeen kävelisinn heidän hotellilleen ja jatketaaisiinn siitä Chinatowniin syömään.

 Lähdin siis bussiasemalta kävelemään kohti hostellia, joka oli ihan helppo löytää. Olin katsonut reitin etukäteen netistä ja kirjoittanut vielä kaikki mahdolliset käännökset, risteykset, maamerkit ja koordinaatit ylös, jotta en varmasti hukkaisi itseäni. Kävelyä kertyi huimat 7 minuuttia ja hostelli löyty pieneltä ja hiljaiselta poikkikadulta. Sijainti oli todella hyvä, lähimmälle metroasemalle käveli alle viidessä minuutissa ja lähistöllä oli jos jonkin moista kauppaa ja ravintolaa.

Hostellin aula oli pienehkö, mutta todella siisti ja uusitun (tai vastarakennetun) oloinen. Portaita meni ylöspäin (huoneisiin) ja alaspäin (aamiaistila/baari/ruokapaikka), mutta onnekseni mun huone oli samassa tasossa aulan kanssa. Samasta kerroksesta löytyi vielä hengailualue pöytineen, hieno keittiö, pari yleiskäytössä olevaa Applen pöytäkonetta ja vessa. Sisäänkirjautumisessa ei ollut ongelmia, joten mangneettikortin saatuani kohtasin ensimmäisen täysin tuntemattomien ihmisten kanssa jaetun hostellihuoneeni.

 Québec - Canada

Olin varannut sängyn 16 hengen makuusalista, ja huoneessa oli mun saapuessa noin puolet pedeistä varattuja ja puolet vielä vapaita. Huone tulisi kuitenkin henkilökunnan mukaan yöksi täyteen. Valitsin 8 kerrossängystä aika tarkkaan keskimmäisenä olevan yläpedin, laitoin "tärkeät" tavarat lokeroon ja lukon oveen, mutten kuitenkaan älykkäänä ihmisenä laittanut lukkoa lukkoon. Muut tavarat olivat joko sängyn alla laukussa, tai muualla edes hiukan poissa tieltä. Niiden kolmen yön ja 4 päivän aikana kaikki tavarat pysyivät ihan hyvin tallessa, eikä kukaan vienyt mistään mitään. Aika huolettomasti muutkin jättivät omaisuuttaan ilman sen kummempia varashälyttimiä, ja luulen että jokaisella oli sopivasti moraalia olla koskematta toisten vermeisiin.

 Hostelli oli omalla tavallaan ihan mielenkiintoinen kokemus, ja varmaan joskus jollakin retkellä vielä yövyn vastaavassa paikassa, mutta kyllä hotellit on ehdottomasti mukavampia. Tai kun itse en ainakaan haluaisi häiritä muita, mutta on todella ikävää koittaa pukeutua hipi hiljaa kun osa matkaajista vielä nukkuu, vaikka itse on täysin hereillä ja valmiina seikkailuihin ja kellokin on jo yhdeksän aamulla. Plus oli ällöttävää kuunnella ihmisten kuorsaamista. Muuten ympärövä ihmispaljous ei haitannut, koska olin hostellissa lähinnä nukkumassa, enkä varsinaisesti viettämässä aikaa. (Eikä mikään länsimainen paikka edelleenkään vedä vertoja Senegalin ominaisuuksille.)

 Oli itseasiassa yllättävän turvallinen olo, kun tiesi että ympärillä on muita ihmisiä nukkumassa ja jakamassa samaa tilaa, vaikken neljää sanaa enempää vaihtanut kenenkään kanssa. Toisaalta taas oli melkein turhauttavan yksinäistä kun en tiennyt kenestäkään mitään, ja osa huonekavereista vaikutti majailleen hostellissa jo pidempään.

  Ehdittiin lauantai-iltana kävelemään Chinatownin läpi, joka ei ollut mitenkään erikoinen. Torontoon verrattuna Montréalin versiossa oli ehkä suhteessa enemmän ravintoloita ja vähemmän kauppoja. Mutta en sitten tiedä. Jatkettiin Luceron ja Paolan kanssa metrolla Olympia-puistoon, ja etsittiin jotain kuuluisia olympiarenkaita varmaan kaksi tuntia. Kierrettiin koko valtava stadion ja muutama muu pytinki ja ihmeteltiin hassun muotoista stadionin tornia, kunnes oltiin jo melkein lähtöpisteessä, jossa ne renkaat sitten olivat. Messingistä tai vastaavasta tehdyt viisi rengasta killuivat siinä stadionin edustalla, räpsittiin muutama kuvat ja lähdettiin jalat kipeinä takaisin keskustaan.

 Joulukauppa!!! Mutta se Niagara-on-the-Laken putiikki oli parempi.

 Tiedättekö ne metalliset pienet "soittorasiat", joita veivatessa metalliset kielet napsahtaa sellaisten nystyröiden yli? Kyseinen levy toimii samalla periaatteella ja soittaa kauneinta joulumusiikkia!

 Notre-Dame

 Montréalin hostellin hintaan kuului aamupala, joka oli ihan hyvä, mutta omaan makuun puutteellinen. Ottawassa ei tosin ollut minkään laista mutusteltavaa, joten piti ottaa Montréalista kaikki irit. Tarjolla oli vohveli-pannukakkuja (joita lämmitettiin leivänpaahtimessa), muffinsseja, keksejä, croissantteja, vaaleaa paahtoleipää, keitettyjä kananmunia, vaahterasiirappia, hilloa, voita, tuoremehua ja kahvia. Jäin kaipaamaan jugurttia ja jotain hedelmiä. Oma aamupala koostui parista vohvelista ja croissantin väliin pilkotusta kananmunasta. Hyvin pärjäsi lounaaseen asti. 

Kaupungintalo

Ennen reissuun lähtöä olin netistä tutkinut kaikkia nähtävyyksiä / tekemismahdollisuuksia, ja löysin ilmaisen opastetun kävelykierroksen Montréalin vanhaan kaupunkin. Opastus alkoi sunnuntaina aamupäivällä ja kesti reilut kaksi tuntia. Lähdin aika ajoissa liikkeelle hotellilta ja kiertelin katuja ihan itsekseni ennen kuin varsinainen oapstus lähti liikkeelle kaupungintalolta.

 Vanha Montréal ei näin Eurooppalaisesta näkökulmasta ole kuitenkaan niin kovin vanha. Rakennuksista vain muutama on 1600 luvulta ja loput reippaasti sitä uudempia. Oli kuitenkin todella kiva kuulla oikean ihmisen kertovan rakennusten ja kaupungin historiasta, ja vielä mukavampaa kun mahdollisiin kysymyksiin sai vastauksia. Kierroksella oli noin 30 ihmistä, josita yksi oli hirveän ärsyttävä vanhempi rouvashenkilö. Kyseinen nainen varmaan asuu kaupungissa koska jaksoi jokaiseen oppaan kertomukseen lisätä jotain tai kommentoida omaa näkemystään asiasta tai mainita miten mukavia ne ihmiset ovatkaan, koska hän kyllä tuntee nämä merkittävät henkilöt.

Kirkko oli erityisen tärkeä kaupungin merimiehille, jotka lähtivät jokea pitkin kohti suuria järviä tai valtavia meriä.

 Kyseisestä papukaijasta huolimatta kierros oli tosi kiva ja käytiin monissa paikoissa ja nähtiin paljon kaikkea. Kuljettiin vanhan sataman läpi joen vartta pitkin, mentiin yhteen ilmaiseen kirkkoon sisälle ja nähtiin Montréalilainen Notre-Damen katedraali ulkoa (sisäänpääsy olisi maksanut noin $8), kuljettiin kaupungin maanalaista käytäväverkostoa pitkin ja ihmeteltiin kaupungin ensimmäistä pilvenpiirtäjää. (Pilvenpiirtäjän määritelmä kyseisenä aikakautena oli 10 kerrosta ja toimiva hissi. Kyseisessä rakennuksessa hissin kyydissä sai mennä vai ylöspäin, alaspäin oli pakko kulkea portaita pitkin.)

 Vanha satama-alue

 Vasemman puoleinen rakennus on kaupungin ensimmäinen virallinen pilvenpiirtäjä.

Kierroksen alussa random nainen tuli sanomaan moi, ja kertoi nähneensä mut aamulla hostellissa. Yövyttiin siis samassa paikassa, joten oltiin luonnollisesti heti kavereita. Lis (Elisabeth) on Uudesta-Seelannista, mutta myös Austraalian kansalainen. Hän on työskennellyt kolme vuotta Vancouverissa ja oli matkustanut sieltä entin Torontoon junalla (4 päivää) ja tullut edellisenä iltana Montréaliin bussilla. Hänen matkansa jatkuisi muutaman päivän kuluttua Quebec-cityyn ja siitä edelleen New Yorkiin Manhattanille ja ties minne.

 Koska oltiin parhaita kavereita, mentiin koko päivä yhdessä paikasta paikkaan. (Kävelykierroksen jälkeen saatiin muuten tehdä "lahjoituksia" oppaalle, joten se siitä ilmaisesta kierroksesta. Toiset antoi isojakin rahoja, joten oppaan tuntipalkka oli erittäin kohtuullinen vaikka mun lahjoitus olikin vain muutaman kolikon verran.) Saatiin oppaalta suositus käydä kaupungin ulkoilmamarkkinoilla, joten hypättiin metroon ja huristeltiin toiselle puolen kaupunkia.

Pala Berliinin muuria

 Kovan tuulen takia oli jäätävän kylmä ja metsästettiin kohtuuhintaista mutta mielenkiintoista ruokapaikkaa. Valitsin markkinakojusta annoksen riisi-kasvis sekoitusta ja jätin sen kanankoiven kokonaan syömättä, koska se vaikutti epäilyttävältä. Olo oli syömisen jälkeen hitusen parempi, joten kierrettiin markkina-alue läpi ja maisteltiin jälkiruoaksi kojujen hedelmiä. Luumuja, omppuja, appelsiineja ja muita hedelmiä oli viipaloitu valmiiksi esille asiakkaita varten, joten niitä oli helppo napsia ja popsia kun kuljeskeli kojujen välissä. Lis kyllä ostikin muutaman luumun, joten ei ihan pelkästään eletty myyjien siivellä.

 Vaikka ruoka oli lämmittänt hiukan, ei osattu toimia tai tehdä päätöksiä ilman kahvia, joten suunnattiin luonnollisesti lähimpään Tim Horton's kahvilaan. Siinä jonotessa toistelin päässäni lausetta, jolla kuvittelin tilaavani kahvin ranskaksi (Je voudrais un medium café avec lait, s'il vous plait.), mutta harjoitusta tarvitaan vielä hirveästi koska meinasin saada pelkän mustan kahvin (americano?). Vaihdoin siis turvalliseen englantiin ja sain mitä tilasin ja olin vain täydellisen pettynyt kielitaidottomuuteeni. Englannilla pärjää Montréalissa ihan täydellisesti, mikäli puhuu ihmisten kanssa, mutta kylttien lukemisessa ranskan taidosta on hyötyä. Kauppojen aukioloajat sun muut ilmoitukset ovat Quebecin provinssissa pelkästään ranskaksi. Ihan stop-merkkejä myöten. Muutaman kerran pääsin kuitenkin sanomaan ranskaksi, etten puhu ranskaa, ja kerran taisin kysyä josko puhuttelemani henkilö puhuisi englantia. Mikä kielikylpy.

 Kulutettiin Tim Horton'sissa varmaan tunti ja nautiskeltiin juomista ja ilmaisesta nettiyhteydestä. Päätettiin lähteä tutkimaan kaupungin edustalla olevaa pientä saarta, ja siinä sijaitsevaa huvipuistoa ja maailman suurinta puuvuoristorataa. Metrolla matkailtiin linjaa vaihtaen puolisen tuntia itse saarelle, ja saarella kuljettiin paikallisbussilla huvipuiston edustalle. Lippuluukulla kohdattiin kuitenkin pettymys, kun meille kerrottiin ettei huvipuistoon myydä kertalippuja. Tai myydään, mutta sen kertalipun hinta on $60 ja samaan hintaan saa 0-2387469 kyytiä. Ei olti kuitenkaan NIIN kiinnostuneita siitä vuoristoradasta, joten käveltiin saari ympäri ja kuvattiin hassua pallonmuotoista metallirakennelmaa, jonka sisällä oli kiinni oleva museo. Pallura on ilmeisesti ollut osa jotain maailmannäyttelyä tai muuta suurtapahtumaa, ja jätetty paikoilleen koska se on niin hieno. Hauska kupla, muttei kuitenkaan mikään älytön ilmestys.

Oltiin aamupäivän kierroksen aikana nähty silta, joka yhdisti saaren itse kaupunkiin, ja halusin ihan välttämättä kulkea sitä pitkin. Seikkailtiin hetki autoteillä ja ajoneuvojen välissä, mutta löydettiin lopulta sillalle ja ihailtiin näkymiä kaupunkiin ja saarelle ja joka suuntaan. Auringonlasku oli myös ihan kaunis, mutta tuuli oli niin kova että koitettiin muutamaa kuvaustaukoa lukuunottamata kipittää nopeasti joen yli. Se nopeus ei nyt kuitenkaan ollut päätähuimaava, koska silta on yli 3 km pitkä. Vaikka ei käveltykään sitä aivan päästä päähän, niin kyllä siitä tuli ainakin se  3km. Muutenkin vedettiin maratoonia koko päivä, koska aamupäivän kierroksella kilometrejä kertyi muutama, saarta kiertäessä lisää, sillan jälkeen ainakin 3 takaisin hostellille ja vielä myöhemmin käveltiin Olympia-puistosta keskustaan. Eli siellä Suomen päässä ei yhtään tarvitse huolehtia mun Kanadan herkutteluista, koska kävelin ne kaikki pois viime viikolla! 

 Pallo näkyy sillalle asti!

Hostellille kun lopulta päästiin, niin sovittiin iltamenoiksi kasvitieteellisen puutarhan tarkistaminen ja Lisin opaskirjan suosittelema poutine-paikka. Kasvitieteellinen puutarha olisi varmaan ollut todella mielenkiintoinen ja kaunis, mutta kun päästiin perille oli jo niin pimeää, ettei haluttu maksaa pääsymaksua pelkästään kauniisti valaistuista kasveista. "Valoshow" kuuluu normaalin lipun hintaan ja ajattelin käyväni seuraavana päivänä valoisaan aikaan puutarhassa, ja jääväni niin pitkäksi aikaa, että tulisi pimea ja saisin ne lamput samaan hintaan. Jäi kuitenkin näkemättä ja tekemättä, mutta käveltiin tosiaan vaihteen vuoksi hiukan lisää, ja päästiin lopulta keskustaan syömään. Oli joka tapauksessa mukavaa kuluttaa aikaa jonkun kanssa, ja tultiin mielestäni hämmästyttävän hyvin toimeen Lisin kanssa, vaikka oltiin tutustuttu vasta 8 tuntia aikaisemmin eikä todennäköisesti nähtäisi enää ikinä.

Maanantaista ei ole vlaistun Notre-Damen lisäksi muita julkaistavia kuvia, koska käytin 9 tuntia shoppaillen. Ostossaldo: mekko ja toppi. Olin todella vihainen ja ärtynyt ja nälkäinen ja harmissani (ja jalat olivat tietysti kipeät taas) koska päivä oli mennyt ihan pilalle ja hukkaan ja huonosti, joten kruunasin illan McDonald'silla ja olin tyytyväinen kun pääsisin seuraavana päivänä lähtemään ottawaan

Halusin kuitenkin käydä katsastamassa Mount Royalin, Montréalin oman vuoren, ennen lähtöä. Oli pienoinen virhearviointi kuvitella vuoren valloituksen sujuvan kahdessa ja puolessa tunnissa, joten aamupäivä oli kiireinen, hikinen ja sateinen. Metrolippu oli myöskin lakannut toimimasta, joten vedin pikahaikin kaupungin läpi vuorelle, ja kipusin sadat miljoonat portaat ylös näköalatasanteelle. (Treenasin Alppeja varten.)

Vuorella olisi ollut vaikka mitä muutakin mielenkiintoista nähtävää ja se oli sateesta huolimatta todella kaunis paikka. Pitää vai ensi kerralla muistaa varata kokonainen aurinkoinen päivä ja eväät tätä kohdetta varten.

Kuvista ei kyllä yhtään välity se tihkusade, joka haittasi ja ärsytti. Plus tuo kaadettu puunrunko on ihan sairaan iso, mutta sitä nyt ei tästä kuvasta tajua.

Tättärää!

Palasin hostellille hakemaan tavarat, ja ennen viimeistä taivalta kohti bussiasemaa join viimeisen ilmaisen kupin kahvia ja pistin pinene Ottawa-toimiston pystyyn.

Sellaista Montréalissa.