Vuoden 2013 loppu

Moimoimoi.



Koitan pikku hiljaa päästä näiden kuvien ja tekstien julkaisun kanssa kiinnitähän päivään ja olla edes suunnilleen ajassa. Koska kohta on taas maastamuuttoaika ja uuteen kouluun tutustuminen ja kavereiden löytäminen ja vielä vieraampi kieli hallittavana.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyivät siis viime vuoden 12 viimeistä päivää.

Mikael tekee joka vuonna kinkun. Tämän vuotinen oli tähän astisista ehdottomasti paras.

Kone laskeutui Helsinki-Vantaalle 20. päivä joskus kolmen maissa iltapäivällä. Sain tavarat ennätyksellisen nopeasti pois liukuhihnalta ja oli ihanaa päästä tuttuun autoon istumaan ja olemaan ja juttelemaan Mikken kanssa pitkästä aikaa kasvotusten kuulumisia. Pariin otteeseen taisin matkalla Saloon jopa torkahtaa, takana oli kuitenkin reilu vuorokausi valmomista. Halusin kuitenkin pysähtyä äitin luona, soittaa heti iskälle (yllättävän hyvin muuten onnistui kahden ihmisen käyttää yhtä puhelinta ennen kuin mun uusi liittymä aukeni Suomessa) ja siskoille piti tietysti antaa heti tuliaisia ja jakaa jäljelle jääneitä dollareita. Päästiin iltasella kotiin ja nukuin 15 tuntia putkeen.

Suunnilleen viikon verran mun sisäinen (ja tietokoneen) kello oli aivan hukassa, eikä auringonvalostakaan ollut juuri apua. Illalla uni ei vain tullut, ja tuntui hölmöltä pyöriä sängyssä ihan virkeänä, joten lueskelin jonnekkin aamu kolmeen ja neljään ennen kuin herätin Mikaelin valvomaan mun seuraksi ja heti puoli seitsemältä juotujen aamukahvien jälkeen olin törkeän väsynyt. Aamupäivä meni joko nuokkuessa, tai vaihtoehtoisesti zombina ja päivällä sallin itselleni muutaman tunnin torkut. Oli sinäänsä mielenkiintoista huomata, miten aivot eivät käyneet ihan täysillä; oltiin kaupassa ja piti ostaa salaattiaineksia koska halusin tehdä vihersalaattia. Kun se jäävuorisalaatti oli sitten korissa, en muka enää tarvinnut muita aineksia (koska salatti oli siinä) ja seuraavana päivänä ihmettelin miten ei hankittu muita raaka-aineita. Kuulostaapa tyhmältä näin tekstin välityksellä, mutta hauskanhölmö juttu se oli joka tapauksessa.

Vietettiin joulua vähän siellä täällä ja oli ihanaa rauhoittua moneksi päiväksi putkeen. Olen viimeiset neljä joulua ollut joulukiireiden kuormittamissa töissä, ja nyt oli aivan mahtavaa kun tiesti, ettei oikeasti tarvitse katsoa kelloa tai miettiä yhtään mitään.

Kävin kuitenkin näyttäytymässä töissä ja heti irtosi yksi viimeinen työvuoro vuoden 2013 toiseksi viimeiselle päivälle. Tammikuun palkkakuitti oli sen johdosta kovin pikkuinen, mutta kuitenkin tervetullut :)

Kokeiltiin lahjaksi saatua vohvelirautaa

Jonkin verran ehdittiin moikkaamaan kavereita ja sukulaisia eripuolilla Varsinais-Suomea, mutta enimmäkseen vain tylsästi notkuttiin kotona. Oma keittiö, tutu kahvimukit, pehmeät pussilakanat ja parvekkeen näkymä ovat sellaisia pieniä jokapäiväisiä ilonaiheita, joita taas hetken arvostaa ihan uudella tunteella.
Mikael oli sovitusti laittanut joulukuusen, valot ja kyntteliköt paikoilleen, joten tunnelma oli ensimmäisistä hetkistä alkaen kotoisa ja jouluinen. Tämänkin koko sepustuksen voisi hyvin tiivistää yhteen lauseeseen; On hyvä olla kotona!

Tehtiin rahkainen glögikakku

Eli siis mitään kummallista ei tapahtunut. En mm. jaksanut, viitsinyt, ei ollut pakko, eikä huvittanut.

Uutta vuotta juhlittiin kaveripariskunnan kanssa tässä meillä. Käytiin kaupassa ostamassa aineksia, ja rullailtiin makeja ja pyöriteltiin susheja. Juotiin kuohuvaa, jutusteltiin niitä näitä, katseltiin rakettaja ja pelattiin lauta pelejä. Mulla oli pari tähtisädetikkua ja vieraat toivat viisi rakettia jotka käytiin vuoden vaihtuessa ampumassa läheiseltä hiekkakentältä. Jotenkin kummallisesti ilta venyi aamu kolmeen (perus Kanada-aikataulu siis) ja vuoden ensimmäisenä päivänä nukuttiin pitkään.

Vuonna 2014 aion mm. oppia puhumaan sujuvasti saksaa, käydä Venetsiassa ja syödä jotain superhyvää kakkua Wienissä. Aion vaeltaa Alpeilla, pohtia tulevaisuuden työkuvioita ja tulla jossain välissä kotiin. Nyt viellä syksy on kovin sumun peitossa, mutta eiköhän sekin sieltä jossain vaiheessa aukene.

Cheers!