perjantai 28. maaliskuuta 2014

Superviikko



Moimoi.

Viikko on rullaillut eteenpäin aika kivasti. Rinneseikkailujen jälkeen vietettiin keskiviikko Münchenissä, ja epätarkkojen laskuarvioiden mukaan kulutettiin pelkästään junissa istumiseen nelisen tuntia. S-Bahn keskustasta lentokentälle hitaili, joten matkaan kului noin 45 minuuttia, ja Justinen serkku joutui odottelemaan meitä tuloaulassa. Päästiin tervehtimisten jälkeen jatkamaan matkaa keskustaan, mutta onni ei ollut päärautatieasemalla ollenkaan myötäinen. Kufsteiniin lähtevä juna valui kirjaimellisesti sormien alta pois, ja jouduttiin tunnin verran odottelemaan seuraavaa. On ainakin tullut Münchenin Hauptbahnhof tutuksi jos ei muuta..



Ennen junasekoiluja ehdittiin kuitenkin tutkimaan kaupunkia rauhassa, ja aloitettiin päivä lounastamalla yhdessä kiinalaisessa ravintolassa, jossa olen käynyt ainakin kaksi kertaa Corinnan kanssa. Se on hyvä, halpa ja lähellä rautatieasemaa/keskustaa, eli erittäin opiskelijaystävällinen paikka. Vietettiin pieni tovi kirjakaupassa eglannin- ja ranskankielisten kirjojen osastolla, käytiin sovittamassa yhtä mekkoa, joka oli jäänyt vaivaamaan mieltä viime viikosta ja Justine onnistui palauttamaan Itävallasta ostetut epäsopivat housut saman ketjun liikkeeseen Saksan puolella. Käveltiin pikkulenkki vanhassa kaupungissa ja käytiin Hofbräuhaus-ravintolassa haistelemassa Bayerilaista elämänmenoa.
Lopuksi ehdittiin vielä kävelemään Marienplatzin viereinen markkina-alue läpi.



Kotosalla oltiin vasta melko myöhään illalla, joten paineltiin lähes suoraan nukkumaan.
Eilinen torstai oli meillä kaikilla vapaa päivä, joten aamulenkin jälkeen mentiin porukalla kauppaan. Sain päähäni leipoa sämpylöitä, ja jouduin pariinkertaan turvautumaan sanakirjan ja Sparin henkilökunnan apuun, kun en löytänyt auringonkukansiemeniä ja hiivaa. Pikkuisen ylpeänä voin todeta jopa korjanneeni pienen kommunikaatiohäiriön saksaksi, kun myyjä luuli mun tarkoittavan istutettavia (tai lintujenruoka-) auringonkukansiemeniä. Jotenkin sitä vain aivoissa kilahti, ettei ruokatuotteita todennäköisesti säilytetä puutarhaosastolla...
Päästiin kotiin ja leipomusurakan jälkeen käytiin joen varren kahvilassa lasillisella, koska Simonin (IRL) tyttöystävä ja Edin (ENG) pari kaveria olivat myös saapuneet vierailulle. Sovittiin vielä yhteisestä illan istumisesta ja loppupäivä hurahti nopeasti.



Viikonlopusta ei oikein vielä tiedetä, mulla oli yksi oppitunti tänään aamulla (strategic management) ja seuraavan kerran koulua on maanantaina iltapäivällä. Sunnuntaisin kaikki paikat on kaikkialla kiinni, joten aktiviteetit sijoittuvat varmaan luonnolliseen lähimaastoon. Itävallassa on kuulopuheiden mukaan jokin Bayern-lipun tapainen matkasysteemi myös käytössä, ja koska Justinella ei ole vielä Vorteilscardia, sellaisen hankkiminen ja päivän viettäminen esim. Innsbruckissa on yksi vaihtoehto lauantaille tai ensi viikolle. Säiden pitäisi joka tapauksessa suosia aina ja ikuisesti.

Muuta kivaa on se, että mun puhelin on korjattu ja se matkustaa parhaillaan kohti Kufsteinia!


Alla vielä viisauden sanoja:
 

Ei kommentteja: