Pakkailut on suunnilleen mallillaan.
Puhelinliittymä on vaihdettu sopivampaan.
Sukulaisille, kavereille ja tutuille on sanottu heihei.
It's time to go.
Viikonloppu vietettiin suunnitelmien mukaan mökillä saaristossa ja nyt maanantaina olen tehnyt viimeisiä hankintoja, pakannut matkalaukkua ja soitellut muutamia puheluita. En oikeen vieläkään sisäistä sitä, että vuorokauden kuluttua olen jo ihan jossain muualla, tekemässä ihan jotain muuta kuin pers koti-asioita.
Toisaalta, muuttuuko se arki sitten kuitenkaan kovasti? Edelleen on koulua ja vapaata, olen yhteyksissä sukulaisiin ja kavereihin ja teen omia juttuja. Olen koko kesän palloillut ristiriitaisin fiiliksin tän vaihdon ympärillä. Se on vain/jopa 4 kuukautta. Käytössä on kuitenkin/pelkästään monenmoista tekniikkaa. Aiheesta saa revittyä irti melko monia vastakkain asetteluja.
Jännittyneimpänä odotan host-perheen tapaamista. Millaisessa maailmassa ihminen muka voi vain muuttaa toisen perheen asuntoon parin sähköpostin jälkeen? Ja voiko niiden muutaman lauseen perusteella saada ensivaikutelman ihmisestä, joka viestejä on kirjoittanut? Onko lopputulos kuitenkin shokki?
Pohdinko taas liikaa? Oh yes.
Saako neljän kuukauden aikana tulla ikävä asioita, joista niin kovasti pitää? Vai pitäisikö vain suunnata kaikki energia uuteen ja ihmeelliseen ja ennen kokemattomaan? Tykkään tummasta leivästä, saunasta, suosikki mukista ja meidän kodista. Meillä on ihana koti ja mulle tulee varmasti ikävä kaikkea kotoiluun liittyvää. Ja kyllähän se on sallittua. Miksen muka voisi olla vähän harmissani samalla, kun olen todella innoissani? Kai jännitys ja innostus mahtuvat samaan hetkeen?
Eniten odotan asioita, joita Suomessa ei voi kokea. Halloween. Kiitospäivä. Niagaran putoukset. Toronto. (New York?) Olen aina nauttinut hirveästi siitä, että pääsen kokemaan arjesta poikkeavia hetkiä ja paikkoja. Siitä, että aina on jotain uutta opittavaa ja nähtävää. Katuja, joita pitkin ei ole vielä kävellyt. Sitä fiilistä, että en pelkästään selviä tai pärjää vaan osaan todella toimia muuallakin.
Mitenköhän tästä saisi vielä sekavamman tekstin? Pelkkää tajunnan virtaa ollut tähän asti ainakin. Toisaalta en haluaisi jättää kaikkea ihanaa, kivaa ja kotoisaa tänne (vaikka tiedän että ne odottavat ja pääsen pesiytymään taas heti joulukuussa), mutta toisaalta en myöskään millään jaksaisi odottaa näitä muutamia tunteja, että nousen ilmaan ja kohti Pohjois-Amerikkaa. Tätä vaihtoa on nyt puuhattuu niin pitkään, etten jaksa enää odottaa. Kotisohvalla nysväily on ihanaa ja puuduttavaa, enkä millään jaksa odottaa että pääsen lähtemään, jotta voin tulla takaisin.
Tästä tulee mahtavin syksy ikinä, ja samalla hukun ikävään.
Farewell Finland.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti