Pöö.
Talvi tekee tuloaan ja on jonkinmoista odotuksen tunnetta ilmassa. Lukukausi on muutamaa viikkoa vaille valmis, joten jengi odottaa kauhulla kokeita ja esitelmiä ja kaikkea muuta ikävää opiskeluun liittyvää tuskaa. Mulla on mm. kolme esitelmää (yksi ranskaksi), 4 koetta, iso business-tehtävä ja yksi jäätävä essee vielä edessä. En kuitenkaan viitsi panikoida, koska tähän mennessä kurssit on sujuneet hyvin ja mun kaikkien kurssien keskiarvo on jotain 89% luokkaa. Parhaiten sujuu varmaan management tai ranska ja eniten ikävyyksiä liittyy business-kurssiin.
College valmistautuu tosiaan vauhdilla viimeisiin rutistus-viikkoihin; koulun seinille on kiinnitetty erilaisia ohjeita, joiden avulla kokeista ja koe viikoista selviää paremmin ja vähemmillä traumoilla.
Ja kokeiden lisäksi täällä odotetaan talvea ja joulua. Ensilumi satoi viime viikolla ja suli tietysti heti pois. Meksikolaiset oli tästä ehkä eniten innoissaan, ja koko mun facebook-seinä oli täynnä heidän ensilumi! -kuvia.
Ja kuten jo mainitsin, joulu tulee kohta. Laulut eivät sentään vielä soi, mutta yksi talo on jo pistänyt kranssit seinälle, ja Walmartin joulukoriste osasto kattaa jo viisi hyllynväliä. Paljon on perinteisiä koristeita ja jonkin verran kaikkia kummallisia hassutuksia joita en pysty käsittämään.
Autosta voi tehdä poron.
Kuusenlatvakoriste. American style.
Viime lauantaina käytiin paikallisen UK-kaupan pihalla, koska heillä oli esillä joku Dr. Who robotti. Mulla ei ole mitään muistikuvaa tän nimestä, mutta sisään mahtuu ihminen ja robotti liikkuu sinne tänne ja sillä on joku tunnuslause, jota en myöskään muista. Dr. Who fanit minua valistakoot. Ian ja Joseph oli melko kiinnostuneita tästä, ja kaupan edustalla oli reilu 10 ihmistä pällisetelemässä meidän kanssa samaan aikaan. Otin kuvia kun kaikki muutkin otti.
Ja sitten käytiin sielä uudessa jogurttijälkkäri paikassa. Avajaistapahtumassa sai koota oman annoksen ilmaiseksi. Valittavana oli jotain 14 eri jogurttimakua ja siihen päälle kaikkia ihania lisukkeita, kuten karkkeja, pähkinöitä, marjoja ja hedelmiä. Mun ja Caelanin versiot alla.
Ja Tim Horton'silta saa nyt medium kahvin hienossa talvi/joulu mukissa. Starbucksilla on myös joulun odotus meininkejä, tänä viikonloppuna saa kaksi kausikahvia yhden hinnalla. Voisin käydä huomenna tai jossain välissä siellä kääntymässä, koska listalla on mahdottoman hyvältä kuullostava Pepeprmint mocha (kaakao-kahvi piparmintun makuisena!) Jos en keksi ketään kaveriksi, niin juon molemmat kahvit itse.
Ja koska ruoasta ei vielä puhuttu tarpeeksi: mulla on suosikki sushi-paikka ihan tässä lähellä! Arkipäivisin lounas maksaa noin 10€, ja saa syödä niin paljon kuin jaksaa! Mutta jos ei jaksa syödä kaikkea mitä tilaa, niin joutuu maksamaan ylimääräistä. Saa tilata erilaisia susheja ja maki-rullia, kaikkia hassuja uppopaistettuja asioita, jätskiä, friteerattuja banaaneja, keittoja ja salatteeja ja halukkaille löytyy listalta myös ranskiksia ja sipulirenkaita ja muuta. Olen käynyt vasta kaksi kertaa, mutta voisin ottaa tästä viikottaisen ruoka paikan. Nom nom.
Ei mulla muuta.
4 kommenttia:
haha toi rudolph kit :D ootko nähny sellaisia liikenteessä? mmm tosi nami postaus hyvine ruokineen! toi lounaan hinta on niiin halpaa! oon kade!
-Lissu
En oo kyllä nähny yhtään poro-autoa vielä, toivottavasti joku keksis tuunata oman autonsa :D Toi sushi paikka on ihan paras, ainakin kerran vielä täytyy käydä siellä!
EDIT: tänään näin sellaisen poro-auton! :DDDD
Hehe just siistii :D
-Lissu
Lähetä kommentti